Helmikuun viimeisenä lauantai-iltana

Enpäs ole ehtinyt tällä viikolla blogiani päivittämään,kun sain vihdoin kotiin rakkaan tyttäreni,joka on ollut yhtäjaksoisesti yhdeksän kuukautta eteläisellä pallonpuoliskolla.Isoa ikävää on piisannut vaikka muille jakaa ja sitä on purettu viime kesänä ja syksynä monena päivänä pihaa mylläämällä...Onneksi on tuommoinen henkireikä ja puuhamaa,jossa pystyy fyysisellä tekemisellä ja kaunista aikaansaamalla ja ihailemalla purkamaan monet stressit ja pahat mielet.
Ranskalaiset pioninjuurakot olen sentään ehtinyt ruukuttaa ja tuolla ne eteisessä aloittelevat elämäänsä pohjolan perukoilla.Silmut olivat hieman nahistuneita ja niitä onkin pitänyt käydä tutkimassa tuon tuosta :),että alkavatko elpyä vai kuivuvatko kenties pois.No,tämän illan tarkistuskäynnin jäljiltä voinee jo huokaista helpotuksesta,olivat jo tosi napakan tuntuisia.Tulee kyllä olemaan mielenkiintoista seurata,miten niille täällä viitosvyöhykkeellä käy,kun ensimmäisen talven ovat pihalla.

Viimeksi kaupungissa käydessäni ostin ihania esikoita,ne ovat niin keväisiä ja tuovat hyvän mielen tuoksullaan ja kauniilla väreillään.Minkä lisäksi niistä voi saada monivuotisen ilon,kun istuttaa ne keväällä pihalle.

   Näiden keltaisten lisäksi ostin myös erisävyisiä violetteja ja vaaleanpunaisia.Mutta vain keltaiset tuoksuvat,ainakaan minun nenäni ei muun värisistä tuoksua löydä?                                                     

Tulppaanejakin pitää ostaa melkein joka viikko,ovathan ne niin edullisia ja vastustamattomia ohittaa.Ja kukissahan ei mene raha hukkaan:).