sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Mun lokakuinen lauantai




Nämä kuvat tosin otin meidän rannassa perjantai-iltana.Huikean kaunis taivas.Rannassa lepäili joutsenperhe, vähän kauempana isompi parvi niiden lajitovereita  toitotteli hopeatorviaan illan hiljaisuudessa.Lähestyvän lähdön ääni.


Mun pienet lumimarjapensaat teki ekat marjansa ja taitoin muutaman hennon oksan sisälle.










Torstaina piipahdin hätäisesti naapuripitäjän kauppakeskuksessa ja tämä vanhan roosan värinen eustoma ja eukalyptuksenoksa löytyivät silmän ja sydämen iloksi.Mutta taaskin eustoman väri kuvassa on ihan väärä,blääh..


Lauantaina laitettiin vene talviteloille,vein isälleni uuden telkkarin ja digiboxin entisten oikuttelevien tilalle,pesin ikkunat ja laitoin "tuplat" hänelle,keskusteltiin  mielenkiintoisista aiheista..."Eipä se Gaga ollu häävin näkönen.Laiha ruippana.Pukeutuu kuulemma erikoisiin asuihin",tuumasi vaari 81vee.Tämä keskustelunaihe oli pinnalla,koska poikani kihlattuineen olivat torstaina Helsingissä katsomassa Lady Gagaa (vähän kateellinen olen minä) ja vaaria luonnollisesti kiinnosti,että minkälainen tähti on kyseessä
Leijonamiehen lähdettyä iltavuoroon sonnustauduin lämpimiin tamineisiin ja lähdin pihalle istutuspuuhiin.








Kymmenen kiloa kukkasipuleita pitäisi saada maahan...Istutussää oli täydellinen,tyyni aurinkoinen lokakuun päivä.On niin toiveikasta piilottaa kukkasipuleita muhevaan multaan,silmissä siintää kevät ja esiin työntyvät vihreät piipot,lopulta upea kukkaloisto...










Kuvassa oivallinen sipulienistutustyökaluni, toimintansa nyttemmin lopettaneesta Patio-verkkokaupasta tilaamani tammipuinen mitta-asteikolla varustettu puikko.Ja tulppaaneja,vaaleanpunaisia kerrottuja Angelique-tulppaaneja sekä violetteja Royal Acres-tulppaaneja,Remembrance-krookuksia.





Nyt vasta kukkii ruukussaan kaktusdaalia My Love,eteisen suojissa.

Sitten piipahdus iltapäivällä meidän takapihalle:



Neidonkurjenpolvi


Verikurjenpolvi



Idänkurjenpolvi




Lehtosinilatva


Mandariiniruusu



Tarha-alppikärhön hahtuvapalleroita








Komeamaksaruoho








Sormustinkukkien muhkeita ruusukkeita



Reunusasteri Sini




Esikotkin kukkivat monesti syksyllä toistamiseen,niin tämäkin



Poikakin tulla tupsahti iltapäivällä Helsingistä palattuaan jahtihommiin kavereineen.Illalla soitin pitkän (enkä edes uskalla ajatella kuinka kalliin...) puhelun tyttärelleni Lontooseen.Skype tahtoo joinain päivinä pätkiä yhtenään,joten joskus tekee mieli jutella kalliisti keskeytyksittä.




Veera bloggaa





Äitin pullean mahan katveessa,aah



Olkoon sunnuntainne ja koko alkava viikko onnentäyteinen:)

10 kommenttia:

  1. Voi ihanuus, kyllä kelpaa kevättä odottaa, kun sipulikukat ovat loistossaan!
    Eustoma on minunkin lempparikukka, niin herkkä ja kaunis.

    Syksyn tunnelmaa puurahaunelmien keskelle!

    VastaaPoista
  2. Onpa Veeralla tyytyväinen masuhetki-ilme! Kissa lämmittää mukavasti eikä tee mieli nousta jatkamaan hommia ;-)
    Voi miten paljon kukkia vielä, ne ovat pieniä sinnikkäitä ihmeitä.

    VastaaPoista
  3. Ihanan paljon sipuleita !!!! Lumimarjat taitavat nyt olla parhimmillaan, siis kauneimmillaan. Katselin niitä tuossa kaupan pihalla... Haluaisin siitä sen vaaleanpunaisen version. Sinullapa on sitten suloinen bloggaaja kaveri siellä : )
    Mukavaa alkavaa viikkoa !

    VastaaPoista
  4. Niin ihana läjä sipuleita, kyllä noista kukintaa piisaa keväällä, tosi akerasti olet istutellut, mulle tuli sipuliähky...
    Muutenkin oli kiva lukea kuulumisiasi, kerrot niin kivasti tekemisistäsi, ihan kuin tuntisin sinut, jotenkin silleen se tuntui.Onko tyttäresi töissä Lontoossa?

    VastaaPoista
  5. Maria,eustomat on ihania,nuppujen ja kukkien muoto ja herkät värisävyt,aah:9

    Saila,Veera on kyllä uskollinen bloggauskaveri,änkeää syliin vaikka väkisin,se on soluttautumisen maailmanmestari:).Nyt on puoli vuotta piisannut kukintaa pihalla,ei se Suomen kesä niin hirveen lyhyt olekaan.


    Sari,välillä meinasi tuntua,että näitä on kyllä ihan liikaa!Ja minä kun luulin tilanneeni vain vähän sipuleita tänä syksynä;).Särkällä tais olla myynnissä vaaleanpunainen lumimarja...?

    Tuija,viime syksynä en istuttanut sipulin sipulia,joten ehkä sen takia nyt taas riehaannuin?Löytyi ihania narsisseja,joita päätin kokeilla ja vähän lisätä noita vanhoja tuttuja vakikukkijoita.Mukava kuulla,että viihdyt tekstieni parissa:).Tytär asuu taas Lontoossa,kyllä vain,lähti tällä kertaa sinne opiskelemaan ja töitäkin tietysti täytyy tehdä.

    Kiitos teille kaikille kommenteista,mukava,että jaksatte täällä mun blogissa piipahdella:)

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköinen taivaanranta,kauniin punaisen sinertävä,todella upee.Minäkin istutin aikoja sitten kukkasipulit,jotka tilasin viherpeukaloilta,niitä olikin:D,saa nähä rupeeko enskeväänä nousemaan ykskään.:).Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Sinullahan on ollut ihana lauantai :)

    Kaikkea kaunista löytyy vi8elä puutarhastasi,
    ja keväällä on odotettavissa lisää : 10 kg kukkasipuleita, mikä homma, mutta varmaan vaivan arvoista :)

    VastaaPoista
  8. Noi auringonlasku kuvat vois olla ihan yhtä hyvin vaikka jostain suloisen lämpöisestä maasta. Ei tarvi antaa kun mielikuvituksen juosta ja katsoa kuvaa. Melkein tunnen jo lämmön leviävän ympärilleni sulostuttamaan kylmiä luitani:)

    VastaaPoista
  9. Ihana muuten tuo pioni joka on tässä blogin alimmaisena kuvan. Rakastan tälläisiä joissa on vain hitusen verran punaista niinko tuossa on reunoissa. Aivan mahtava

    VastaaPoista
  10. Tansku,eiköhän sieltä keväällä nouse yhtä ja toista:)

    Hanna,onhan siinä istuttamista,mutta kyllä se kevät sitten vaivat palkitsee:)

    Henrietta,nyt kun sanoit,niin tosiaan,mielikuvitusta käyttämällähän nuo auringonlaskukuvat vois olla vaikka jostain kaukaa,kaukaa....

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)