tiistai 26. maaliskuuta 2013

Maalis maata näyttää...niinpä vissiin.










Kevät polkee paikoillaan.Ei ole maalis maata näyttänyt.






Viime syksynä Multasormesta bongaamani pikkuinen neidonhiuspuu, ginkgo, teki uudet lehdet jo uuden vuoden jälkeen. Kai silläkin tekisi jo mieli päästä ulos nauttimaan auringosta.









On sillä nyt onneksi seuraa eteisen toisella seinustalla. Ruukkunarsissit rehottautuvat edelleen. Nuuhkin niitä joka kerta ohi mennessäni :)







Edellisessä postauksessa oli teksti lipsahtanut väärän kuvan alle. Tahiti on tämä ihana keltainen, röyhelöinen kaunotar. 





 

Turkinpikarililja <3 Niin pieni ja niin söpö. Kivat purppuran ja vihreän kirjavat terälehdet.







Assyrianpikarililjoja. Jotenkin nämä on vielä monin kerroin ihanampia, kun ne on ihan itse marraskuussa istuttanut ruukkuihin, laittanut kellariin ja toivonut parasta. Muutaman kerran käynyt pienen vesitilkan niille lorauttamassa. Ja maaliskuussa sitten toiveikkaana nostanut ne esiin. Sipulikukat tuottaa niin ison ilon tähän aikaan keväästä, kun tosiaan ulkona mikään ei edisty.






Aamulla Apricot Parrot-tulppaani oli jo saanut väriä pintaansa.



 


Sen kanssa yksiön jakavat Thalia-narsissit ovat nekin jo auenneet.






Kolme tuntia myöhemmin kukka oli jo tämän näköinen.





Lehtiensä lomasta kurkistelee ujosti Princess Irene.

Oli kiva tänä iltana tehdä blogikierrosta, kun kuitenkin muutamassa blogissa oli jo kevään merkkejä ulkona havaittavissa. Sailan blogissa oli ihania narsissin-  ja tulppaaninalkuja ja Purlinalla ihan oikea akileijan lehti ja muutakin vihreää! Se on niin uskomaton se jälleennäkemisen riemu, kun lumet alkaa vihdoin viimein sulaa ja esiin tulee vihreitä lehtiä tai jotain pieniä mullasta puskevia sisukkaita piippanoita, Kun suunnilleen konttaa monta kierrosta pihan ympäri päivän aikana ja etsii uusia herääjiä. Voi,kevät <3

Kaivelin taas puutarhapäiväkirjani esiin ja tarkistin miten se kevät eteni viime vuonna...Sepäs olikin masentavaa luettavaa. Muutamia vesisateita oli maaliskuun aikana,mutta sitten pelkkää yöpakkasta, - 10C joka yö monta viikkoa, lumi- ja räntäsateita...Muistan, kun tuskastuneena kyykin päivästä toiseen tuijottamassa niitä ainoita esiintulleita hopeahärkin, nukkapähkämön ja koristemansikan lehtiä :) Vasta 21.4. illalla oli kunnollinen vesisade ja seuraavana päivänä + 8 C ja vihdoin lumet sai kyytiä.
Selasin sitten edellisen kevään merkintöihin ja siellä oli sentään jo 2.4. tullut jonkinmoinen lämpöaalto ja viikon aikana tuli esiin jo vaikka mitä!
Vuodethan ei tunnetusti oo veljeksiä, joten toivotaan,ettei tänä vuonna tarttis ihan tuonne huhtikuun loppupuolelle oottaa. Minen jaksa!


Ootellessa rustaan tässä Kauppilan taimikuvaston tilauksen lähtövalmiiksi...oijoi,mitä herkkuja siellä taas on tarjolla...Ihan liian monta must-kasvia :)
Mukavaa alkanutta viikkoa, lukijat.Jos jollakin on hyviä talvenkarkotustaikoja takataskussa, nyt ois hyvä hetki ottaa ne käyttöön, winkwink...

15 kommenttia:

  1. Totisesti tämä talven venyminen alkaa kyllästyttää, mutta takuuvarmasti kevät tulee. Yritän välttää noita postimyyntiluetteloita, muuten on kohta kaikki rahat tuhlattu etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se vähän lohduttaa,että kyllä se tulee,ennemmin tai myöhemmin :) mulle on kyllä käynyt just noin...mä en pysty varsinkaan noita Kauppilan erikoisuuksia vastustamaan...

      Poista
  2. Sullahan on tuossa enemmän lajeja kuin mulla pihalla ;) Hienoja kaikki!

    VastaaPoista
  3. Oi sulla on jo nyt noin ihanasti sipulikukkia. Neidonhiuspuu on ihana muinaispuu, mua harmittaa vieläkin kun vuosia sitten erään taimiston lopetusmyynnissä jätin sellaisen väliin, mikä virhe. Suosikkini näistä on tuo parrot !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neidonhiuspuu on tosi upea kasvi,saadapa se menestymään ulkosalla. En taida uskaltaa kokeilla. Lakeuden Taimistolla on ainakin ollut valikoimissa myös ginkgo,käypä vilkaisemassa hinnastoa.

      Poista
  4. Hienot sipulikokoelmat sinulla. Täällä Uudellamaalla sentään on jo jokunen pälvikohta, eli maata näkyvissä metsän reunamilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti onnistui nuo muutamat lajit. Mutta esim se haaveilemani oranssien Princess Irene- ja mustien Black Parrot-tulppaanien yhtäaikainen kukinta jäi todellakin vain haaveeksi. Siitä se lähtee,kevään tulo:)

      Poista
  5. Miten hurmaava tuo aprikoosi papukaijatulppaani onkaan...

    Miten minäkin muistaisin istuttaa marraskuulla ruukkuihin ja laittaa sitten kellarin sipulikukat kevättä odottamaan.

    En tilaa enää ikinä mitään postimyynnistä, siis puutarhaa, sillä ne mesimarjat, jotka viime vuonna tilasin, eivät menestyneet vaikka kaiken tein kuten piti. Luotan tästälähin vain omaan luottokauppapuutarhaani eli Viehrlandiaan.

    Aurinkoista pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin nuppuvaiheessa,juuri aukeamaisillaan, jolloin väri oli tosiaan aprikoosi.Auettuaan siitä tuli ihan perusvaaleanpunainen. Pitää koittaa muistaa muistuttaa sua syksyllä ;) Ainahan sitä epäonnistumisia tulee ja joskus joutuu jostain taimista reklamoimaan,mutta niistä saa kyllä sitten hyvityksen. Kauppila on ollut yks mun ns luottotaimistoista jo vuosia ja hyvin on yhteistyö pelannut. Viherlandia on kyllä semmoinen aarreaitta, että jos asuisin lähempänä,se ois todennäköisesti mun toifen koti ;)
      Samoin sinulle ihanaa pääsiäisaikaa.

      Poista
    2. Niin,siis ihan vain toinen koti :D

      Poista
  6. Ihanat kasvatukset sulla! Josko minäkin ensi syksynä uskaltautuisin kokeilemaan ;) Voi kevät, kaipuuta täälläkin vaikka pääsin jo vähän maistamaan englannissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Niin monenlaisia sipuleita voi laittaa ruukkuihin. odotan niin kovasti sun tulevia brittipuutarhapostauksia :)

      Poista
  7. Superihania nuo sipulikukkaruukkusi ! Minä olen vasta tällä viikolla saanut siirrettyä osan lasitetulle parvekkeelle, sillä sisällä ei ole riittävän viileää paikkaa niille. Ovat nyt kellanvihreälehtisiä ja kukkivia... siis tosi hassun näköisiä ; )
    Mukavaa ja iloista pääsiäistä sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on vielä jotain kellarissa, katsotaan tuleeko niistä mitään. Äkkiähän ne lehdet sitten vihertyvät, voivat tosiaan olla nyt vähän hassuja :) kiitos, samoin sinulle.

      Poista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)