lauantai 11. toukokuuta 2013

Kevättähtiä ja koiranelämää.Chionodoxa and dog's life.




Tästä sen tietää,että on kevät ja jääkiekon MM-kisojen aika. Sinivalkoinen Suomipenkki puhkeaa aina näinä päivinä kukkaan. Valkoiset kevättähdet...


 









...ja siniset.







Tulipa mieleen loru lasteni lorupussista:

 Kimalainen surisi 
ja sen maha murisi,
kun ei ollut simaista
kukkaa,jota imaista.





Mutta tälläpä on :)








 Monta







Seitsemästä magnoliasta parhaiten voi tämä talon itäseinustalle istutettu pensasmagnolia.Uusia vihertävänsävyisiä versoja on useita. Paikka ei ole ollenkaan suositusten mukainen; mutta ajattelin, että se ei näin pohjoisessa haittaa. Testimielessähän tässä ollaan näiden kanssa liikkeellä. Olen istuttanut kolme japaninmagnoliaa, kaksi pensasmagnoliaa ja yhden tähti- ja tarhamagnolian eri puolille pihaa. Katsotaan kuka viihtyy ja missä. Tämä ei siis ole missään puiden katveessa vaan avoimella paikalla. 







Yhtenä iltana oltiin naapurikunnassa hiekkamontulla koiratreffeillä. Tässä pikku Lempi, josta on Lennin kanssa painiessa jo tullut oikea atleetti, ja Hera.







Hera aka Kivenpyörittäjä. Lempi ja Lenni ihmettelevät :)







Taitaa Hera itsekin välillä ihmetellä...






Mysteerilaatikko nro 2 saapui viikolla. Kiitos Heidi-Maaria eli Harjunpään Taimisto :). Tässä on mm posliinirikko variegata eli kirjavalehtinen siis, räpyläsara, kaksi erilaista akileijaa ja hieno tummalehtinen nauhus Desdemona. Nam nam...:)

Ja postissa odottelee paketti Taavi Kivistikilta Virosta. Kärhöjä siis! Täytyy se hakea samalla reissulla, kun käydään laittamassa äitienpäiväkukat haudoille. Yhden orvokkipadan vein jo vanhempieni haudalle vappuaattona. Tässä sitä eletään niitä päiviä ja viikkoja, jotka isäni vuosi sitten sairasti...Kohta ympyrä sulkeutuu ja kaikki etapit ensimmäisen vuoden ajalta ovat takana. 

A few new perennials. And in the post office there's a packet from Estonia containing clematis. 










Moni asia on muuttunut tämän vuoden aikana ja yksi iso muutos on tapahtumassa kuukauden sisällä. Eli helatorstaina olimme tyttäreni kanssa kahdeksan tuntia tien päällä, kun kävimme tapaamassa uutta tulevaa perheenjäsentämme. Tässä niitä pieniä ehdokkaita on <3
Many things have change during past year and one change is about to come in a month. On thursday me and my daughter went to meet our new family member. A white shepherd puppy.







Pienet jääkarhut <3
Like little polar bears <3


Nyt loppuu sohvalla nuhjaaminen kissojen kans, alkaa uusi tarmokkaampi aikakausi. Mutta ennen sitä piipahdetaan Englannin maalla <3


Mukavaa viikonloppua ja hyvää huomista äitienpäivää!

15 kommenttia:

  1. Olihan postauksessa puutarhauutisiakin, mutta pää meni niin pyörälle nähtyäni nuo "jääkarhunpennut", että kaikki aiemmin luettu unohtui. Tuollaisesta kasvaa hyvä personal trainer sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä nuo pienet sydäntenmurskaajat sekoittaa minunkin pään niin,että puutarha taitaa ainakin hetkeksi jäädä vähä niinku kakkoseksi :)

      Poista
    2. Ihan samat mietteet minulla, kaikki puutarha-aiheiset kommentit unohtuivat jääkarhunpentujen kohdalla :) Aivan käsittämättömän suloisia, voi teitä onnentyttöjä. Ja vielä Englannin-reissu edessä, aivan mahtavaa!

      Poista
  2. Tuskin maltan odottaa sun Englanninmatkan kuulumisia. Magnoliakokoelmasi herättää kunnioitusta. Suloisia nuo jääkarhut ;) Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englannin tuliaisina tulee varmaan postaus poikineen :) voi,vielä kun joskus sais sen ikioman magnolian kukan...sitä odotellessa! kiitos samoin sinulle.

      Poista
  3. Voi mitä ihania pieniä jääkarhunpoikasia! Onks he samojedeja vai japaninpystykorvia vai mitä? Oi että, lähdette reissuun puutarhafriikkien luvattuun maahan! Meidän on näillä näkymin tarkoitus lähteä sinne syyskuussa moikkaamaan pikkusiskoa, joka juhannuspäivänä lentää au pair -perheensä luokse Brightoniin.

    VastaaPoista
  4. Valkoisenpaimenkoiranpentuja.Oon jo kauan sitten ihastunut rotuun ja nyt kun koiranhankinta tuli ajankohtaiseksi,tuommoinen meille tulee <3 Onpa kiva,että sinäkin pääset syksyllä kurkkaamaan brittipuutarhoihin :)

    VastaaPoista
  5. Mitä koiranpentuja;) söpöjä!
    Mukava saada kasvipostia. Mielenkiintoista seurata magnolioiden kasvatustasi.

    VastaaPoista
  6. Pennut ovat ihania! Työläitä toki, mutta ihania :)

    Meillä oli eilen ensimmäinen pullea pörriäinen sisällä. Nyt se kesä täytyy olla tulossa, kun nuokin ovat jo liikkeellä.

    VastaaPoista
  7. Ihania magnolioita, vau ! Desdemona on ihana, taisin yrittää joskus saada, mutta oli silloin taimistolta lopussa. Ja VAU noille pennuille ! Voi miten suloisia ne voivat olla !

    VastaaPoista
  8. Pennut ovat supersuloisia, mutta postauksen korkeimmat pisteet annan kyllä tuolle krookuksessa punnertavalle pömmiäiselle. Että voi olla työhönsä intohimoisesti suhtautuva kaveri. Mallia pitää ottaa :-D

    VastaaPoista
  9. Ooh, ihanat ostokset! Ja nuo pötkymakkarat olivat aivan vastustamattomia...puhumattakaan magnolioistasi, olet aika guru!

    VastaaPoista
  10. Oi joi mitä ihanuuksia oli viimeisenä. Nuo valkoiset "kukkanuput" vievät voiton:) On sinulla hoitaminen, mutta ihania hoitopäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  11. Mitä suloisuuksia tuossa lopussa! Onko sulla koiria ennestään? Olen pitänyt sinua kissanaisena? Ovatko nuo labradoreja? Meillä on kultainen noutaja Mikki, 8 kk.

    VastaaPoista
  12. Ihania koiruuksia♥ Kunpa minäkin nyt voisin, kun talo on Olgan jälkeen niin tyhjä...R. haluaa nyt extemporevuosia, nyyh. Tyttärelle tulee kääpiövillakoiran siskoksi sheltti. Kävivät eilen katsomassa pentuja. Niistä tulee sitten meidän hoitolapsia aina heidän reissujensa ajaksi. Kummallakin on jo ihanat pedit täällä 'mummilassa'.

    Minulla se taisi olla tarhamagnolia, mutta ekan kerran unohdin merkitä puutarhakirjaani. Siinä olikin vain sellainen pieni nauhalappunen, toisin kuin yleensä. Pidin eniten sellaisesta valkoisesta tähtimagnoliasta, mutta niiden alut eivät olleet oikein terhakoita.

    Ihnaa uuden perheenjäsenen odotuksen onnea!

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)