keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Rakas syksy. I love autumn.




Kotimatkalla ekan yövuoron jälkeen maailma oli kietoutuneena pehmeään usvapeittoon. Tämä tapahtui siis elokuun loppupuolella. Nyt on menossa toinen kesälomaviikkoni. Oikeastaan ihan unelmaloma, vaikka en ole Kuusamoa kauempana käynytkään. Kotona on niin mukavat olosuhteet,että nyt ei tee mieli minnekään muualle. Elämä pyörii hyvin tiiviisti pikku koiran ehdoilla, ruokinnat ja lenkitykset rytmittävät arjen ihan uudella tavalla.







Oulunsalon Riutunkarin lauttarantaa tuulimyllyineen 











Syksyinen taivas on huikaisevan kaunis...mahtavat pilviröykkiöt, valojen leikkiä, synkkiä värejä. Pilvibongarin unelma-aikaa!


Puutarhakin tosiaan vetää taas puoleensa koirankasvatuspaussin jälkeen ja jotain olen saanut jo aikaankin. Raivaussahahommia piisaa vielä moneksi päiväksi metsän reunoissa ja rannassa,mutta alkuun olen sentään päässyt, hyvä niin.

Uusia taimia olen istutellut ja siirsin viime kesänä liian märkään paikkaan istuttamani siperianlehtikuusen vanhan lammasaitauksen paikalle terijoensalavan vierelle. Siellä uskoisin sen viihtyvän. Istutuskuopasta tuli vastaan mukavan kokoinen kivenmurikka, jonka väänsin lapion ja rautakangen avulla ylös. Nyt se pitäisi saada siirrettyä jonnekin keskemmäs pihaa.








Tämä tuoksuu hyvältä, manteliselta. Clematis 'Triternata rubromarginata'. Viime talvi oli tuhoisa monille kärhöille,jotka olivat menestyneet hyvin monta vuotta. Kaiken varalta talvetan tämän arkajalan kellarissa.








Kolmen uuden atsalean ( Ruususen Uni, White Lights ja Illusia ) istutus korvasi viime talvena kuolleen likusterisyreenin.








Syyshortensia 'Vanille Fraise' kukkii muhkein tertuin







Viimevuotinen Chelsean tuliainen mätsää valkoisena vaaleanpunaisilla reunoilla just yläpuolellaan oleviin hortensian kukkiin
















 Toinen Chelsean tuliainen: Oriental- ja trumpettililjojen risteytys 'Robina', huumaavantuoksuinen kaunotar









Jospas tässä syysiltojen pimetessä yhä aikaisemmin jäisi enemmän aikaa blogimaailmassa seikkailullekin, olen varmasti ihan pihalla mitä kaikkea teidän puutarhoissa ja elämässä on kesän aikana tapahtunut. Muutamia hätäisiä piipahduksia olen tehnyt, mutta kommentoimaankaan en ole monesti ehtinyt. Lupaan parantaa tapani :) . Mun oma puutarha ei nyt säväytä mitenkään, mutta keväiseltä Lontoon reissulta on paljon ihania kuvia jemmassa. On Holland Park, Garden Museum ja sokerina pohjalla Sissinghurst. Mentäiskö vaikka niihin seuraavissa postauksissa...?
Ihania, lämpimiä syyskuun päiviä ja kynttilänvaloa pimeneviin iltoihinne <3

27 kommenttia:

  1. Tällainen syksy kuin nyt on onkin parhaista parhain! On lämmintä ja aurinkoista, veri oikein vetää ulos.
    Ihanat kukat, tosiaan tuo hortensia ja lilja ovat kuin kaksi marjaa.
    Onko muuten kletrasi selvinnyt talvesta? Mun syksyllä ostettu ja istutettu kuoli, mutta outoa on, että kun sen oksaa raaputtaa niin siinä on kumminkin vihertävää heti kuoren alla. Mutta jos se nyt päättää yhtäkkiä herätä henkiin, niin ei kai se millään ehdi tuleentua ennen talvea... on nää kasvit joskus vaikeita :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan uskomattoman ihana syksy.Ainoa varjopuoli,että täällä ei ole satanut kunnolla yli kahteen viikkoon joten kasvit kärsivät pihan kuivimmissa paikoissa jo kuivuudesta. Mun kletra selvisi hienosti,lähti tosin hitaasti kasvuun keväällä,mutta loppujen lopuksi lehtiä puhkesi ihan ylimmäisiinkin oksiin joita epäilin jo paleltuneiksi. Muutamia nuppujakin on,saa nähdä ehtiikö kukkia. keväällä ostin Multasormesta sen punaisen kletran,Ruby Spice. se on ihan pikkuinen verrattuna tuohon ensimmäiseen.
      Viime talvi oli ankara,menetyksiä tuli,mutta onneksi onnistumisiakin :)

      Poista
  2. Atsaleat voivat viedä melkein kuin hortensiat. Jännä nähdä ensi keväänä, minkävärisiä erimerkkiset atsaleasi ovat. Minulla vasta yksi, se oranssi, mutta tarkoitus istuttaa lisää ensi keväänä.

    Ei tee mieli minnekään, kun on koira talossa. Nyt kun ei ole, menisi taas minne vain. Onneksi tytär &co ovat just tuomassa koiruuksiaan meille melkein kahdeksi viikoksi;) Koti ilman koiraa on vain talo.

    Kaunista syyskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo atsaleat mitä nyt istutin ovat valkoisia, toisessa keltaista ripaus, ja yksi vaaleanpunainen. Viime syksyisissä löytyy oranssi,keltainen ja vaaleanpunainen keltaisella ryyditettynä. kukkia tosin ei tullut vielä tänä keväänä,mutta toivotaan,että ensi keväänä nähtäisiin muutakin kuin lehtiä! Atsaleat on ihania <3
      Koiran kanssa kyllä aika kuluu,ei tekisi mieli lähteä mihinkään ilman sitä.On se semmoinen sydämen- ja sohvan :) valtaaja <3
      Samoin sinulle lumoavaa syyskuuta :)

      Poista
  3. Kauniita kukkasia sinulla vielä kukassa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sentään jotain vielä kukassa.Tämä kesä oli niin kummallinen,kun kaikki kukki pari viikkoa etuajassa ja sit olikin hyvin vaisu elokuu...

      Poista
  4. Upea yhdistelmä vaniljahortensia ja lilja ! Perfect ! Juu matkakuvia kiitos, kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan onnistunut liitto,vähä puolivahingossa lykkäsin liljan sipulit hortensian alle,kun sattui oleen tilaa siinä :)

      Poista
  5. Ihastuttavia liljoja! Ompa kiva nähdä kuvia vielä noilta matkoiltasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat on upeita,vielä kun saisi tuoksun mukaan noihin kuviin...

      Poista
  6. Joojoojoo, mennään Englantiin! Mä just lainasin englantilaisista puutarhoista kertovia kirjoja ja olen valtaisan inspiraation vallassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnenmyyrä taidat mennä kohta ihan livenä brittipuutarhoissa tallusteleen :) Tuskin maltan odottaa millaista jälkeä tulee tuommosen inspiraation kourissa,kun pitkin kesää on tullut jo nyt hienoja juttuja!

      Poista
  7. Tulipa valtavan kaunis väripari tuosta Fraisesta ja liljasta! Kerrassaan mainio.
    Täällä on myös ollut aamuisin kovat usvat töihinm mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä kovasti tuosta yhdistelmästä. Usvat ja kasteet, syksyn merkki.

      Poista
  8. Ihanat tuliais liljat. Ja kaunis syyshortensia. Hyvää viikonjatkoa.

    VastaaPoista
  9. Olipas mukava nähdä, oikeen kahteen kertaan!
    KAuniita ja lämpimiä lomapäiviä sinulle!!

    Mukavia tuttuja kuvia --- ja ah' ihania kasveja. Tahtoisin niin tulla käymään <3

    Innolla odotan teidän enkun kuvia. Pitäisikö sinun näyttää niitä syksyllä puutarha yhdistyksen tapaamisissa?
    Olisi kiva kuulla enemmänkin tarinaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva tavata :) Ja varmaan huomenna taas uudestaan ;) Jos rohkaistun tarpeeksi,ehkä ensi kesänä uskaltaisin ottaa vieraita vastaan.Mulla vaan on se oma visio,ja harmittaa kun ei kaikki oo vielä niin rehevää kuin haluaisin...
      Kuvia on kyllä tosi paljon ja jos yhdistyksessä kiinnostusta on,mielelläni niitä voisin näyttää syksyn piristykseksi :)

      Poista
  10. Vanilla fraise on todella nätti kukkiessaan, nuo upeat liljat vain korostavat syyshortensian kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin vähä skeptinen tuon Vanillen suhteen,mietin että mahtaako se jaksaa kukkia täällä.Iloisesti se sit yllätti. Leikkasin sitä melko maltillisesti,kun viime syksynä kukat olivat mielestäni jo mauttoman suuria.Nyt ne on just sopivan kokoisia :)

      Poista
  11. Hieno tuo Vanilla Fraise, en muista olenko sitä koskaan nähnyt noin kunnolla kukassa. Ja lilja perfekto värimätsäys. Kyllä kiitos, matakkuvia tänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koitanpa saada postausta aikaseksi ihan lähipäivinä :)

      Poista
  12. Oi miten ihanat syyskukkijat puutarhassasi :)
    Nyt onkin ollut mitä mainioimmat ilmat ja lisää vain luvassa. Voi nuuhkia liljan tuoksua, seurata syksyn etenemistä ja nauttia raikkaista aamuista sekä päivän lämmöstä.

    Innolla odotan reissupostauksiasi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana syksy,uskomattoman lämpimiä päiviä ja mustia tähtiöitä <3 ja vuoden paras työvire päällä,mä aina herään syksyn alkaessa :) Mutta silti ihan yllätyin,kun pihalla pyörii jo niin paljon keltaisia lehtiä...

      Poista
  13. Voi liljat on kyllä kukkien kunigattaria! Itsekin olen kokeillut orientaalililjoja ja kuningasliljoa, mutta ovat nyttemmin kaikki kadonneet voih. Mie en ole yhtä taitava täällä V-vyöhekkellä kuin sinä.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Kuningaslilja ei mullakaan menestynyt, eikä keisarinpikarililjat,mutta orientaalit pärjää ihan omillaan,eivät oo ikinä saaneet mitään suojausta. Ethän ole istuttanut sipuleita liian märkään paikkaan,se tulis mieleen yhtenä syynä epäonnistumiseen?

      Poista
  14. Kukkien kauneutta ja niiden tuomaa tuoksua ajatukset eivät voisi olla muualla kuin tässä ja nyt<3 Pehmeän valon kohdatessa kasvisi hymyillen toivottavat lähemmäksi tarkkailemaan, saaden onnen tunteen sisälleen ja hymyn huulilleen, kuin unelmaa katselee.
    Kiitos Tiina<3

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)