torstai 15. huhtikuuta 2010

Tervetuloa kukkaparatiisiin kuutosvyöhykkeelle!

Tämä uskomattoman puuhakas rouva, Kyllikki Heikkinen, ja hänen runsautta pursuava perennapeltonsa on esitelty mm Kotipuutarhalehden vuoden 2009 toukokuun numerossa. Perennatarha oli myös ko lehden lukijavierailukohteena 1.8.2009 ja silloin minäkin siellä vaeltelin kameroineni.Katsottavaa ja kuvattavaa oli valtavasti.

Perennatarha sijaitsee Puolangalla,siis kuutosvyöhykkeellä,ja jos joku vielä on siinä uskossa,että pohjoisessa on turha haaveilla kukkarunsaudesta ja täällä menestyviä lajejakin on niukalti,niin voila,istu ja ihmettele:)











Rouvan puutarhainnostus rajoittui ensin pihapiiriin,jonka perennapenkit nekin ovat poikkeuksellisen komeita, ja 16 vuotta sitten hän laajensi reviiriään läheiselle pellolle ja on vuosien varrella muuttanut sen upeaksi, värikkääksi,valtavaksi perennaistutukseksi.Melkein kaikki kasvit hän on kasvattanut itse siemenestä. Paksun lumikerroksen suojassa ne talvehtivat kuin herran kukkarossa:).




























Teknisiä tietoja: Maaperä on hiesumoreenia,päällä n 30 cm ruokamultaa,alunperin pelto on ollut karjanlaidunta ja lannan vaikutus näkyy vieläkin. Keväisin kasvit saavat  kevät- ja syyslannoituksen sekoituksen. Rikkaruohot poistetaan hyvissä ajoin ennenkuin ne ehtivät siementää.
Puutarhan pinta-ala on n 7000 neliömetriä,josta perennapellon osuus n 1/3.












Uskomatonta,eikö totta:). Siinäpä haastetta kerrakseen meille muille viherpeukaloille.Ja elävä todiste siitä,mihin kaikkeen yksikin nainen pystyy,kun on vahva sisäinen palo tehdä jotain käsillä ja sydämellä.Mikäpä hienompaa kuin jättää jotain noin kaunista jälkipolvien ihailtavaksi...

Lopuksi haluan vielä esitellä söpöliinin,jonka kohtasin perennatarhassa ja joka sai minut kirjaimellisesti polvilleni:




Hopeasalvia on tämä ihanuus nimeltään ja lehtensä ihan käsittämättömän pehmoiset.Ihastuin niin,että tilasin siemeniä Exotic Gardenista ja kohta aion ne kylvää ja kesällä toivoakseni minulla on ikiomia hopeasalvioita,joita hypistellä:).

6 kommenttia:

  1. Voi mikä ihanuus! ja kuutosvyöhykkeellä, minä asun viitosella. Odotan ihan malttamattomana, että tuonne pihalle pääsee tonkimaan. Lähden viikonlopuksi Tampereelle ja käyn myös Puutarhamessuilla.
    Ensi viikolla laitan blogiini kuvia Israelista ja etenkin kukista. Paras löytöni oli villinä kasvavat salkoruusut, tien varsilla, vuoren rinteillä ja notkelmissa...Hauskaa viikonloppua toivottelee Eeviregina

    VastaaPoista
  2. Eeviregina,onneksi nuo lumet sulavat nyt vauhdilla.Viikossa on tapahtunut hurjasti,eilen löysin ekat posliinihyasintin alut ja lamoherukoissa isot silmut,siitä se lähtee:).Mukavaa messureissua ja viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Todellakin uskomatonta !!!! Ja näin heti tulee mieleen, miten paljon aikaa menee tuon ihanan kukkameren hoitoon... rouva on todellinen Puutarhaharrastaja !
    Tosi kiva, kun laitoit nämä kuvat : )

    VastaaPoista
  4. Voi mikä PARATIISI!!!

    Kiitos ihanista kuvista :)

    VastaaPoista
  5. Sari ja Hanna,mukava,että tykkäsitte:).

    VastaaPoista
  6. Tänään löysin tämän, kiitos <3 valokuvaalle :)

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)