perjantai 5. lokakuuta 2012

Mission possible.






Tulipa se  taas todistettua,että Nissan Almera on todellinen tilaihme. Kalusteryhmä on tuossa vain mittasuhteiden vuoksi,näette miten muhkeita "taimia"  alkuviikolla kuljetimme.







Näiden saaminen tähän pisteeseen saakka on ollut pitkä prosessi, joka alkoi joskus kevättalvella,kun satuin eksymään ennestään tuntemattoman Barkholtin Taimiston nettisivuille ja bongasin sieltä valkokletra-nimisen pensaan. Sen päätin oitis tilata ja tutkittuani sivuja tarkemmin löytyi muutakin kivaa...En pitkästytä teitä käymällä koko lorua läpi,mutta tilaus lähti, kevään koittaessa lukuisia sähköpostiviestejä vaihdettiin, yritettiin sopia toimituksesta, pariin kertaan haustakin,mutta kun kesä oli sellainen kuin oli, en vain saanut itseäni liikkeelle ja ajamaan Valkeakoskelle niitä hakemaan. Anyway, viimein järjestyi kuljetus ja tyttäreni kanssa kurvattiin Tupoksen ABC:n rekkaparkkipaikalle sovittuun tapaamiseen noutamaan "lastia".
Tupoksen tihkusateisessa iltapäivässä  nämä ihanuudet purettiin ulos ja kasvien koko yllätti iloisesti. Jossain vaiheessa olin huomaavinani,että rekkakuskia hymyilytti hienoisesti,kun tyttäreni kanssa latasimme kasveja takakonttiin poikittain ja pitkittäin...onneksi takapenkin saa kaadettua jolloin muodostuu mukava aukko,josta esim kuvan pitkähkön valkokletran latvus saatiin ujutettua sisätiloihin. Oih,oisittepa olleet mukana kyydissä! (Oon ihan varma,että oisitte mahtuneet, koko kööri.)  Koko auto tuoksui kuin parfyymipuoti. Olin lukenut,että valkokletra, Clethra alnifolia 'Ruby Spice' tuoksuu hyvältä,mutta tuoksu ylitti kaikki odotukset.Sniff....ja nuusk....




 
 
 
 
 

 
 
 
 
Auton hiukka ankea basic-sisustus muuttuu hetkessä paljon houkuttelevammaksi,kun sinne lisätään vähän kasveja viihtyisyyttä tuomaan. Tätä voisi kutsua vaikka eräänlaiseksi mukaan ja matkaan-puutarhaksi.  Istutusastioina toimivien jätesäkkien tilalle voi halutessaan vaihtaa esim kivat lasitetut ruukut. Lisäpiristystä saa asettamalla vapaaksi jääneeseen koloon pirtsakan kutojaneitosen.Päihittää puutarhatontun mennen,tullen ja palatessa!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Mutta mitä onkaan pelkääjän paikalla?
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tässä perillä koko komeudessaan
 
 
 
 
 
 
 
 
The holly and the ivy...Mun korvissa soi  joululaulu.
 
 
 
 
 
 
 
 
Pihaorjanlaakeri Ilex x meservae 'Blue Princess'
 
 
 
 
 
 
 
 
Vertailun vuoksi vasemmalla orjanlaakeri ja kottikärryissä jotain ihan muuta,ovat sanalla sanoen käsittämättömän komeita "taimia". Mun ja orjanlaakerin tukka hulmuaa just samalla korkeudella:)
 
Jaa-a.Nyt ollaan sit jälleen kerran jännän äärellä...kuinka kummassa saisin sen selviämään talvesta...Vaihtoehtoja sinkoilee mielessä.Tässä muutamia: 
Suunnitelma 1. Istutan sen ja laitan ympärille styroxista suojaseinämät ja täytän koko hässäkän kuivilla lehdillä tms.Tässä vaihtoehdossa ei sit toteudu kasvin perusperiaate vaan talvivihreys peittyy johonkin rumanpuoleiseen tötteröön...
 
Suunnitelma 2. Istutan sen semmoiseen uudenaikaiseen styroxruukkuun,jonka vien vaarin kylmään eteiseen ja kovien pakkasten tullen puen sille pilkkihaalarit - kokoa 34,ei mahdu enää mulle
 
Suunnitelma 3. Istutan sen ja luotan taivaalta leijailevaan ihmeaineeseen,joka peittelee sen hellästi ja lämpimästi ja keväällä se putkahtaa esiin tummanvihreänä ja elinvoimaisena eikä auttamattoman ruskeana...
 
Tämä saattaa olla muuten mahdollisen tehtävän mahdoton osuus,mutta riskit on tiedostettu jo tilausvaiheessa,joten oma moka ellei onnistu.Koittaa pitää kuitenkin.Hyviä - ja huonoja:) - vinkkejä saa esittää kommenttiboxissa!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

18 kommenttia:

  1. Hienot ja suuret taimet olet hankkinut! Meillä on ollut joskus vähän samanlainen meininki autossa. Joskus on jopa iso joulukuusi tuotu auton sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhkeimmat taimet ikinä! Vau,joulukuusta en oo ikinä kokeillut kuljettaa muualla kuin takakontissa:)

      Poista
  2. Ihanat jättitaimet, tuo kletra on mulle ihan tuntematon suuruus. Ei löytynyt edes googlaamalla tietoa, mutta kauniita kuvia sentään. Suurella innolla odotan kokemuksia ja kuvia kasvista.
    Todella viihtyisäksi sisustettu ajopeli!
    Taimistoa olen ohiajaessa katsellut, mutta en koskaan ole siellä käynyt vaikka on Tamperetta ihan lähellä! Ensi suvena se korjaantuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muista sitä nähneeni missään muualla tarjollakaan kuin tuolla Barkholtilla,on varmaan vielä melko harvinainen.Siitä on myös valkokukkainen versio.Kestävyys luvataan IV-vyöhykkeelle saakka,joten helpostihan se täällä meillä selvinnee.
      Toivottavasti minäkin pääsen ensi kesänä Barkholtille paikan päälle,kiinnostaisi kovasti.Mutta tarvin ehkä isomman auton....;)

      Poista
  3. Tiina, sinä olet tosiseikkailija! Mikä kasvi-ihanuus: Miten se nyt pärjää täällä pohjoisessa, tuo huumaava kaunotar, josta en ole ennen kuullutkaan...

    Minulla oli ennen turkoosi Mazda Caprio Top, hyvin pieni. Kuljetin siinä puitakin niin, että rättikatto oli auki;-) Viesti siitä kulki Mazdan pääkallopaikalle Hesaan ja sain sieltä mukavaa palautetta. Täältä Keski-Suomesta tuttu autokauppias, kun oli bongannut minut kuskaamassa luumupuuta, joka siis 'istui' pelkääjän paikalla oksat katon läpi iloisesti heiluen...

    Mitäpä ei puutarhahullu tekisi halutun kasvin kotiin saadakseen!

    Virkistävää, innoittavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten mun käy tuon orjanlaakerin kans.Sen vyöhykesuositus kun on I-II (III)...Sinullahan onkin ollut loistava puutarhurin auto,ei sulla sattuis oleen arkistojen kätköissä kuvia semmoisesta puidenkuskaus-operaatiosta:)? Kyllä sitä venyy uskomattomiin suorituksiin noiden kasvien kans,autotkin:D

      Poista
  4. Kletra on ihan uusi tuttavuus, pitääpä googletella lisätietoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina sävähdyttävää törmätä johonkin ihan uuteen kasviin,kun alkaa jo puuduttaa lukea listoja,joissa toistuvat aina vain samat angervot,syreenit,hanhikit,heidet jne.

      Poista
  5. Waaaau, mikä sisustus! Kyllä näkee eron puutarhaaja-ajajan ja ei-puutarhaaja-ajajan välillä. Silmää on vihersisustukselle, on!

    Ja tuo neulojaneito on tosiaan virkistävä uutuus puutarhatonttuja korvaamaan. Ekstrapisteet siitä.

    Ette kuitenkaan poliiseita kohdanneet? Erääseen viime keväiseen taimivaihtoon oli tulossa rouva suoraan töistä. No, hänpä oli pakannut kaikki vaihtoon tulevat kasvit autoon jo aamulla, ja, kuinka ollakaan, ohittanut sini-valkoisen hälytysajoneuvon. Ajoneuvon sisällä istuneet sinipukuiset olivat kurvanneet rouvan perään, pysäyttäneet hänet ja tiedustelleet, näkeekös rouva ulos, ja miksi hän tekee matkaa niin hyvin varustettuna. Rouva oli todennut, että kas, koko tuulilasihan on täysin peittämättä, hyvin näkee eteenpäin, ja taimivaihtoonhan tässä illalla ollaan matkalla.

    Oli kuulemma vanhemmalla virkamiehellä hymynkare väreillyt suupielessä samalla, kun nuorempi virkaveli oli luovuttanut rouvalle pikavoiton. Mutta minkäs teet, eteenpäin oli jatkettava niine hyvineen. Onneksi ei tullut toista "maijaa" vastaan ja taimivaihtokin päättyi onnellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts miten kovasydämisiä poliisit voivatkaan joskus olla.Ihme ja kumma,ei törmätty tällä(kään) kertaa poliiseihin.Sitäpaitsi mullakin oli loistavat näkymät tuulilasista ja ihan takuulla näin sen latvuksen yli/läpi myös sivuikkunasta ihan esteettä..Miten lienee ollut silloin kerran,kun pelkääjän paikalla oli riippapihlaja tai toisella kertaa vaahtera,marjaomenapuu ja pari muuta tai,tai...Poliisienkin pitäisi ilmiselvästi harrastaa enemmän puutarhanhoitoa,että osaisivat suhteuttaa asioita;)

      Poista
  6. Aivan ihana sisustuskuva, lähetä se vaikka Avotakkaan tai Decoon. Vain naiset voivat olla niin luovia, että tekevät autostakin viehättävän.
    No, joo. Tämä taitaa olla arkipäivää yhdelle jos toisellekin viherpeukalolle. Mutta nuo taimet ovat tosiaan upean kokoiset. Ei ihan joka päivä näe moisia. Toivotan niille suotuisia talvioloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaiskohan nuo julkaistavaksi;)? Onhan se tuttua puuhaa varmasti itse kullekin,survoa pieneen autoon mahtava määrä taimia.Tuo orjanlaakerin mahduttaminen teetti kovasti töitä,koska muut taimet kansoittivat jo takaosat niin tehokkaasti,ettei se sinne sopinut ja siinä oli julmetun iso ja painava juuripaakku.Siltikin se oli suht' helppo saada autoon,mutta autosta pois,se onkin toinen juttu...

      Poista
  7. Tuollaisella autolla ajelisi vaikka maan ääriin asti...! Upeita taimia, tosiaan.

    Kuskasimme aikoinaan ison omenapuun kotoa mökille pakettiautolla, latvus keikkui samalla tavalla kuskin ja pelkääjän välissä rennosti hengaillen koko matkan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ajelis,paitsi että Intopii alkoi pelotteleen poliisilla...musta on niin tosi rentouttavaa ajella pää oksien lomasta pilkistellen:)

      Poista
  8. En minäkään ole ennen kuullut kletrasta, mutta onnea sille ja muille uusille reheville taimillesi. Toivottavasti selviävät hyvin talven ylitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos,voi että ne on niin ihania kaikki,oon ihan onnessani<3 muiden selviämisessä ei pitäis olla ongelmia,mutta orjanlaakeri...

      Poista
  9. Mahtava kirjoitus :-D Ihana sisustus, todellakin viihtyisä ja neulojaneito vielä pisteenä iin päällä! Munkin kokemus Barkholtilta on suuret taimet, toki joitain pienempiäkin esim. tuontitaimia löytyy astioissa, mutta heillä kasvaa suuri osa taimista avomaassa, mistä ne kaivetaan myytäessä ylös. Onpa juuristo vähän paremmin kehittynyt kuin ruukussa kiepillä.
    Mulla on tuon sun orjanlaakerin puoliso, 'Blue Prince'. Se on kyllä todella pieni, ostin sen nimittäin viime syksynä syysistutuksiin tarkoitettujen taimien pöydästä, ajattelin vain että laitan tämän avomaahan kun en juuri kausiruukkuistutuksia harrasta. Se on vain noin 20 cm korkea, mutta selvisi vaurioitta talvesta ilman mitään suojaa. Ehkä sinunkaan kasvi ei kaipaa enempää kuin jonkun hallaharson vähän suojaamaan, kun on ymmärtääkseni kaikkein kestävimpiä Ilexejä mitä on? Jos haluaa marjoja, niin sittenhän on hankittava kumpikin puolisko.
    Juuri näin kletraa yhdellä espoolaisella taimistolla, mutta siinä oli valkoiset kukat minusta. Ja muistelen, että lajeja tai lajikkeita olisi ollut peräti kahta eri. En nuuhkinut, olisi ilmeisesti pitänyt! Kauppa oli varmaan Muhevainen, heillä on hyvät valikoimat. Siis pitäisikö sinne nyt sitten ajaa uudestaan?!

    VastaaPoista
  10. Saila,muistelinkin lukeneeni sinulta joskus postausta pihaorjanlaakerista. jos tuo mun Princess nyt selviytyy talven yli,pitänee hommata sille oma Prince.Ihanaa tsemppausta,kiitos,nyt oon melko varma,että kevääseen päästään kunnialla:) Uskoisin,että ainakin lumen alle peittyvät oksat pysyvät hengissä ja jos tosiaan vielä vähän kietaisen peittoa ympärille...Barkholtilla oli kaksi kletraa,valkokukkainen Hummingbird ja punakukkainen Ruby Spice ja jostain bongasin vielä Sixteen Candles-nimisen valkokukkaisen.Piti vähän rajoittaa hankintoja,kun taimet oli noin isoja ja hintavia.Ensi kesänä sitten lisää.Osta ihmeessä,ensituttavuudenkin perusteella on tosi ihana pensas<3

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)