Palataan vielä viime kesään. Once again last summer.

Kahtena viime kesänä jalosyreeni Andenken an Ludwig Späth on kukkinut ylenpalttisesti. Se oli pitkään ainoa jalosyreenini ja todellakin niitä kukkia kannatti odottaa monta vuotta! Valtavan suuret tummanpunavioletit kukinnot tuoksuvat huumaavasti ja lumoavat uhkealla kauneudellaan. Nuppuvaiheessa niiden väri mätsää hienosti Queen of Night-tulppaanin kukkiin.

Kukinnot ovat ainakin kaksin- ellei kolminkerroin suuremmat kuin normipihasyreenin. Ludwigin lumoissa innostuin istuttamaan muitakin jalosyreenejä: Charles Joly, Sensation, Beauty of Moscow ja Primrose löytyvät puolen metrin korkuisina pikku pensaina puutarhastani. Toivottavasti nekin menestyvät yhtä hyvin kuin ihana Ludwig.

Samaa purppuraista värimaailmaa jatkavat ukkolaukat.

Tuurenpihlaja on kolmessa kesässä hujahtanut jo hurjasti mittaa, kukkii hienosti ja se on saanut varpailleen perennoja ja sipulikukkia.

Purppuran vastapainona polun toisella puolella murrettua aprikoosinpunertavaa, kellukka Mai Tai, johon ihastuin Chelsea Flower Showssa. Raikkautta tuomassa puhtaanvalkeat Thalia-narsissit.

Syyskimikit siirsin myös tähän penkkin, Black Neglicee ja Brunette. Useimmiten eivät ehdi kukkia täällä pohjoisessa, mutta suurin koristearvo onkin mielestäni noissa tummissa lehdissä. Tässäkin penkissä on monenlaisia sipulikukkia; erilaisia laukkoja, suvi- ja kevätkelloja...

Mai Tai <3

Rautatienomenapuu 'Hyvingiensis'. Tuosta nimestä tulee aina mieleen, kun Hemuli onnistui löytämään ihan uuden kasvin ja mietiskeli mikäköhän sen nimeksi sopisi, ehkä Hemulensis tai Hemuliformis...

Hemulensiksen eiku Hyvingiensiksen kukat on muhkean kokoiset ja hyväntuoksuiset. Näihin kuviin liittyy pieni kuriositeetti. Olin tullut iltavuorosta ja ruokittuani ja ulkoilutettuani koirat lähdin vielä nuuhkimis- ja ihastelukierrokselle puutarhaan. Näitä nuuskutellessani kuului sisältä kova pamaus. Semmoinen ääni, joka sanoi, että nyt äkkiä sisälle...Keittiössä istui silloin kolmen ja puolen kuukauden ikäinen Cherie-pentu vieressään jotain, mikä oli hetki aikaisemmin ollut kiva Kerman Saven kulho...Olin siitä syönyt salaatinjämät töistä tultuani ja unohtanut sen tiskipöydälle pennun ulottuville. Paha moka. Luna ei ikinä ottanut pöydiltä mitään, pikkusiskonsa vei, söi, rikkoi kaiken, minkä suinkin ylettyi alas keplottelemaan.

Pirjat ja Borgovskojet kukkivat nekin runsaasti, mutta omppuja tuli vain kourallinen...

 

 

 

Marjaomenapuun valkeita kukkia.

 

 

Lumipalloheidelle kävi jo toisena kesänä peräkkäin samalla tavalla. Juuri kukkapallojen valmistuttua, tuli kova sade ja tuuli ja taas kaikki oksat taipuivat maahan asti. Olen joutunut sitä leikkaamaan nyt molempina kesinä tosi rankalla kädellä, kun oksat eivät enää jaksa nousta. Nyt se on uudistanut itsensä ja on varsinainen luutakimppu nopeasti kasvaneine versoineen.

 

 

Tätäkin ihanuutta piti odottaa monta kesää. Purppuraomenapuu Roosan kukintaa nimittäin. Kukat ovat ihanaa vanhanroosansävyä.

Onneksi näitä kaunottaria on puutarhassani kaksi.

Idänunikoiden varret kiemurtelevat räiskyvänoransseja röyhelökukkia joka suuntaan.

Ihana tummatähkämunkki kaverinaan hopeamaruna.

Tähän penkkiin olen niin tyytyväinen. Ruma seinänvierusta, jossa vain rikkaruohot jylläsivät vuodesta toiseen, kunnes poistin pintamaan, lisäsin multaa ja istutin etupäässä erivärisiä lehtiperennoja: kuunliljoja, keijunkukkia, tummalehtisiä nauhuksia, varjohiippoja...Lemmikit ovat kylväneet itse itsensä sekaan.

Tänään tuli kuusi vuotta meidän ihanan Sandi-kissan sateenkaarisillalle lähdöstä. Olemme tyttäreni kanssa muistelleet meidän ihanaa lempeää kisupoikaa. Sasulinasuli. Sakkenakke. Sirius Black. Sandipeenimees. Kaikki lukuisat lempinimet tulee hakematta mieleen vieläkin. Kynttilä palaa tänä iltana lyhdyssä siellä lumisella haudalla. Nyt siellä on jo muitakin, Misu-äiti ja Leevi lepäävät vieressä hiekkaisissa haudoissaan.

 

 

Näihin haikeisiin muistoihin ja tunnelmiin päätän tämän postauksen.

 

I'm dreaming of summer. These photos were taken last summer. Hope you enjoy.