torstai 31. maaliskuuta 2016

Regent's Park, London




Jatketaan kierrosta tämän saman magnolian alta, johon viime postauksessa pysähdyttiin. Kukkiva magnoliapuu on kaikista maailman kasveista (joista luonnollisestikaan en ole nähnyt kuin murto-osan) se, joka sykähdyttää, lumoaa, liikuttaa minua kaikkein eniten. Se on niin ylimaallisen kaunis. Suuret kukat paljailla oksilla. Tieto siitä, että magnoliat ovat maapallon vanhimpia kukkakasveja. Ne ovat hallinneet maapalloa dinosaurusten kanssa, ne ovat olleet täällä jo käsittämättömät satamiljoonaa vuotta. Ja tässä minä seison, hetkisen, mykistyneenä uskomattoman kauneuden edessä...En yhtään ihmettele, että muinaiset kiinalaiset ovat viettäneet yönsä kukkivien magnolioiden alla. Voin luvata, että sinä keväänä, kun minun japaninmagnoliani kukkii, minut löytää sen alta makuupussista :)






Heti puistoon astuessamme meitä tervehti tämä haikara.













Vanhat puut ovat aina vain yhtä kiehtovia ja sydäntäni lähellä.



















Regent's Parkin keskeltä löysimme kivan ravintolan ja pysähdyimme lounaalle, jonka tietysti nautimme ulkosalla, lintujen viserrellessä, ihanassa keitaassa miljoonakaupungin sydämessä. Salaattini oli kevyt ja maistuva ja kaverini pasta-annos sekin herkkua.










































Tähtimagnolia, Magnolia stellata. Tämmöisiä minullakin on. Ei, eivät ole kukkineet. Vielä :)






Joku lapsi rääkkää ankkaa/hanhea?

















Eikä tämä kierros vielä tähän lopu, mutta levähdetään tässä kohtaa hetki. Puiston pinta-ala on 197 hehtaaria, ihan koko puistoa emme kuitenkaan kierrä.

Last april me and my friend visited Regent's Park in London. It is a peaceful oasis in the heart of London.  Magnolias are close to my heart. For me they are the most beautiful, the most amazing trees on this planet. Thought that they've been here with the dinosaurs and now I'm here for a while, and I'm still able to see these magnificent plants, isn't that something.

7 kommenttia:

  1. Oi, harmaahaikara. =) Madeiralla käydessämme ihastelin myös magnolioita. =) Kuvasinkin niitä blogiin. En olisi uskonut että siellä pohjoisessakin saa sellaisen kasvamaan! =) Olet sie aikamoinen kasvitaituri. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tänään kävin kurkistamassa viime keväänä istuttamaani uutta tähtimagnoliaa talviharsonsa alla ja se oli ihanasti elossa <3

      Poista
  2. Magnoliota ja narsisseja <3
    Kohta on niiden aika. Rakastuin aikoinaan Zetassa käydessäni magnoloihin, kun ensi kertaa siellä näin. Nyt minulla on kolme magnoliaa. Viime kesänä yksi niistä teki yhden kukan. Odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinunkin magnoliasi on jo ilahduttanut kukalla <3 Toivotaan,että tänä keväänä tulisi jo useampia :)

      Poista
  3. Oi upeautta. Aivan mahtava tuo magnolia, en ole ikinä nähnyt noin täynnä kukkia olevaa ;)Kiva un laitoit tällaisia kuvia, tykkään aina katsella, kun itse ei pääse maailmalle :)

    VastaaPoista
  4. Mikään, mikään ei ole kuin magnolia!

    <3

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)