Elokuu

Ensimmäinen lomanjälkeinen työputki takana. Niinhän sitä solahti työelämään kuin ennenkin,mitä helpotti varmasti epävakaistunut sää.

Jalokärhö Kiri Te Kanawa

Takarivin pojanhujopit  metsänreunassa (ukonhattu, purppurapunalatva -ennemmin käytän englanninkielistä nimeä Joe Pye Weed, sekä ritarinkannus)

Eilen ajattelin pihalla haahuillessani (muuksi sitä ei voi kutsua sen hetkisessä olotilassa: Yövuoron jälkeen ja toiseen latautuessa ei oikein hirveitä voimanponnisteluja enää "tässä iässä" :) jaksa suorittaa.), että tämä aika on vähän masentavaa pihalla.Niin monet jo kukkineet kasvit suorastaan vaativat kuihtuneiden kukintojensa ja ruskistuvien siemensatojensa poistamista,koska ne tekevät pihan niin ällöttävän syksyisen ja epäsiistin näköiseksi. Sormustinkukissa siemenkodat pullistuvat ja vain muutama kukka keikkuu pitkän kukkavarren päässä.Viime kesänä siementäneitä taimia on valtavat määrät,niitä pitäisi siirrellä sopiviin paikkoihin. Lupiineissa huononnäköiset harmaat karvalaukut pilaavat maisemaa, ritarinkannukset ovat enää muisto äskeisestä loistosta...Huom.en tosiaankaan suosi ylisiistiä pihan nyppimistä,päinvastoin.Hallittu puolivilli on mun suosikkityyli,tuleeko siitä sitten oikeesti puolikesy:)?

Siistiminen siis jatkuu niin kauan kuin inspiraatiota kestää.

Toissapäivänä kitkin ja leikoin pois "poksautuskukkien" ( joksi lapseni niitä  pieninä kutsuivat ) uhkaavannäköisinä pullistelevia siemenkotia.En raaskinut kokonaan kaikkia kitkeä,koskapa töissä kanssani surisi ja pörisi valtavat määrät kimalaisia,kukkakärpäsiä ym öttiäisiä, ovat ilmeisestikin tärkeä ravinnonlähde pienille lentäjille.Mutta tarkkana täytyy olla,että ehdin ennenkuin kasvit alkavat poksautella siemeniään pitkin pihaa.

Niin,siis kasvin oikea nimihän on himalajanpalsami.
Edit: nykyään tosin tunnetaan paremmin nimellä jättipalsami

Kasvi levisi n 20 vuotta sitten kuin kulovalkea emännältä toiselle paikkakunnallamme,jostain äitinikin sen sai, ja voi miten sitä kehuttiinkin alkuaikoina niin komiaksi ja hyväksi kukkijaksi...no,karu totuus sitten aikanaan paljastui kaikille kasvin löperyyksissään vastaanottaneille...Sehän todellakin leviää kuin kulovalkea jonnekin päästyään.

Onnistuin jo pääsemään siitä melkein kokonaan eroon,mutta kahden vuoden takaisessa takapihan uudistuksessa jo unohtuneet siemenet saivat jostain uutta puhtia ja kasvi pääsi vaivihkaa levittäytymään taas. Kypsyneet siemenkodathan suorastaan räjähtävät pienestäkin hipaisusta ( lapset tykkäsivät tästä ominaisuudesta todella paljon ja napsauttelivat niitä minkä kerkesivät ) ja seuraavana kesänä pikku taimia putkahtelee paljon...no okei,myönnettäköön,että mukavaahan se poksauttelu oli vähän isommastakin:).

Komea kasvihan se on,mutta vaatii tosiaankin tarkan silmälläpidon kukintavaiheessa ellei halua sen leviävän liikaa.Ja mihinkään metsänreunan kitkentäjätekasaan sitä ei saa viedä,ettei lähde sieltä leviämään luontoon.Jos jollakin sellaisia kasoja vielä on käytössä. Meillä osa viedään polttopaikalle ja osa sullotaan muovisäkkeihin ja annetaan muhia niissä ainakin talven yli,joku kaivaa syvän kuopan ja hautaa roistot sinne.

No joo,postaukseenikin se ryökäle levittäytyi jo ihan liikaa,joko nyt uskotte,mikä salakavala soluttautuja on kyseessä:).

Posti toi viikolla kaksi odotettua kuvastoa.Siis Kauppilan ja Korpikankaan kukkasipulikuvastot.Haaveiden täyttämiä hetkiä on jo vietetty niitä edestakaisin selaten ja tilauslomaketta pikkuhiljaa täytellen mielessä ensi kevät ja maasta puskevat vihreät versot,puhkeavat kukat...

Nyt on liljojen aika parhaimmillaan.Kukinta alkoi isoista vaaleanpunaisista,joiden nimen olen onnellisesti unohtanut.Sitten avautuivat puhtaanvalkoiset matalat Reinesset

Sitten kirkkaankeltaiset,joita on kahta kokoa ja nimi jälleen kadoksissa,sekä vaaleammankeltaiset,joiden nimi voisi olla vaikka Goliath tai Yellow Giant,ovat nimittäin sen verran massiivisia - liljoiksi.

Viimeisenä,mutta ei vähäisimpänä,upeat melkein mustat,jotka ulkona otetuissa kuvissa näyttävät omituisensävyiseltä tummanpunaiselta - kaikki kukatkaan eivät siis onnistu kuvissa:). Näissä sisällä otetuissa väri on kuitenkin kohdallaan. Ja hohhoijaa,mikähän niidenkin nimi oli...

Eilen tällainen...

Tänään tällainen

Tätä on odotettu...oriental-liljojen tuoksuvaa kukkaloistoa.Se on elokuun tuoksu.

Purppurakeijunkukan suklaanruskeita lehtiä

Kuvasin tänään näitä itse itsensä kylväneitä kosmoskukkia.Tykkään niistä kovasti.Kylvin viime kesänä samaan penkkiin ihan normia vaaleanpunakukkaista ja valkeaterälehtistäpinkeinreunoin eli Candy Stripeä.Tämän kesän kosmokset ovat ihan uuden värisiä,enemmän tai vähemmän valkoista tai pinkkiä,kaikki kuitenkin kaksivärisiä.Mun omaa designia:).

Eihän mulla oo osaa eikä arpaa tähän,paitsi alkusysäys viime kesänä.

Roikun tässä vielä vähän aikaa...

Syrikät kukkii...ja tuoksuu makealta

Pakko nuuhkaista joka kerta ohi kulkiessa...Ja usein tuleekin kuljettua:)

Maaliskuussa taivaan aurinkoniityille loikanneen rakkaan Sandi-kissamme haudalla kukkii Black Prince-kärhö (viticella)

Oikeasti ei ole tuon värinen,melko tummaa luumunviolettia livenä,mutta sekään väri ei toistu kuvissa oikeana.

Jännästi nuo ajatukset ja mielipiteet kypsyy ja muuntautuu.Luin uudelleen edellisen postauksen,jossa moitin keltaisia kukkia.Tuli huono omatunto.Selityksen paikka.Keväällä rakastan keltaisia kukkia,narsisseja,krookuksia,vuohenjuuria ja tietysti voikukkia...Ne ovat kuin pieniä aurinkoja ruskeasta tai jo vihertyneestä maasta loistaessaan,pitkän talven jälkeen,virkistäviä.
Vuosia olen tuntenut jonkinmoista lievää inhontunnetta kesän loppuessa ja keltaisten kukkien vallatessa maan. Yritin siedätyshoitoa about kymmenen vuotta sitten,ostin kanadanpiiskuja,jotka menivät muutaman kesän ja hiipuivat sitten pois.ilmeisesti menetys ei ollut mielestäni kovin suuri,koska en vieläkään ole ostanut uusia piiskuja. Nauhukset sen sijaan ovat ihan hyväksyttyjä meidänkin pihalla...tää taitaa olla nyt jotain naisen logiikkaa,alkaa itestänikin kuulostaa turhan monimutkaiselta?

Huonon omatunnon vaivaamana olenkin nyt silmäillyt entisiä inhokkeja suopeammin silmin ja yrittänyt alkaa ymmärtää niitäkin.Ja kuinka ollakaan,teresanruusun ja tarha-alpin väliin hankkiutunut kultapiiskukin sai armon ja kukkii siinä kukkimisensa loppuun. Sen sijaan toinen tarha-alpi putkahti kauhukseni mun takapation viereiseen vaaleanpuna-violetti-valkopenkkiin ja näyttää tosi asiaankuulumattomalta siinä.Sen siirrän muualle.

Päivän viisaus: puutarhanhoito ei siis opeta ainoastaan kärsivällisyyttä vaan myös suvaitsevaisuutta:)