London calling!

No ei sentään,en oo Lontoossa,tulipahan vain mieleen,kun selailin vanhoja kuvia.Tyttäreni asui Lontoossa ennen Uuden Seelannin reissua ja piipahdin häntä siellä katsomassa huhtikuussa 2008.Tämmöiselle puutarhafriikille oli tietysti unelmien täyttymys päästä vähän silmäilemään Lontoon puistoja ja pihoja,britithän ne taitavat puutarhanhoidon salat varmaan paremmin kuin mikään muu kansa.

Hieman ränsistynyttä,mutta niin vain kamelia kukkii hienosti...

St James's Parkin kevätkukkaistutuksia

                                                                                 

 Matkantekomme edistyi välillä kovin hitaasti,kun pysähtelin kuvaamaan joka toista pientä esikaupunkipihaa ihastuksen huudahduksia päästellen:).

Puistoissa sama juttu: varsinkin riippapuut ovat suuri heikkouteni, rakastan niiden olemusta suuresti.Oman pihan puusuosikkini on vanha riippakoivu,siro ja pitkäoksainen. Aina myrskyllä pelkään,ettei se vain kaatuisi...Suomen viitosvyöhykkeellä eläminen on tietystikin vähän surullisempi juttu riippapuista pitävälle.Esim tuosta ihanasta pajusta on turha haaveillakaan,sitä ei oikein voi ruukkuun laittaa ja nostaa talveksi eteisen nurkkaan...

Ja ruusumantelit, magnoliat...ah ja voi. Kyllähän tuo mun ruukkumagnolia on laiha lohtu,teki jopa yhden kukankin tammikuussa.Mutta ne suuret paljaat puut loisteliaine valkoisine ja vaaleanpunaisine kukkineen,ne ne vasta ovat jotain.Jos asuisin edes etelä-Suomessa koettaisin varmasti kasvattaa useammansorttisia magnolioita kotipihallani.

Entäs sitten uljaat satoja vuosia vanhat hevoskastanjat,komeimpia puita mitä olla voi...

Rakkahin Lontoon-oppaani:)

     Ennen Lontoon-matkaa en ollut hirveästi innostunut tummalehtisistä kasveista,toki punalehtiruusu on kasvanut pihallamme iät ja ajat,mutta sieltä palattuani aloin paneutua asiaan ja jo samana kesänä   pihaamme saapui purppuraheisiangervo Diabolo ja viime kesänä purppurahappomarjoja, purppuraomenapuita, purppurakeijunkukkia, tummakäärmeenparta...

Samoin koin herätyksen kirjavalehtisten ja hopeisten kasvien suhteen, näin omin silmin miten niillä saa elävyyttä istutuksiin sopivasti sijoiteltuina. Niinpä niitä löytyy jo jonkin verran meidänkin pihalta ja ensi kesänä,jos se nyt joskus tulee (viikonlopun aikana täällä on satanut n 30 cm uutta lunta...mutta jospa se nyt olisi se "uusilumionvanhansurma"lumi:) lajimäärä varmasti lisääntyy.

Oli muuten mielenkiintoista,miten osa lehtipuista oli täysin paljaina huhtikuun loppupuolella,esim kotoiset koivumme ja monet muut.Osa kukki,kuten magnoliat,ruusumantelit,kirsikat ja koristeomenapuut.Tulppaanit,keisarinpikarililjat,esikot,orvokit kukoistivat ja monet varhaiset kevätkukkijat,joita en edes tunnistanut.

                                                                              

Pitäisiköhän tehdä jäähevonen

joka laukkaisi tiehensä vieden pakkasen mukanaan...Sitä mietin tänä aamuna,kun mittarissa oli tiukka lukema -20. Kaunista oli toki,valkoinen kuurasta sädehtivä maisema ja hiljalleen voimistuva auringonpaiste, pihapuissa lukemattomien pikkulintujen sirkutus.
Kattolumet tipautettiin pari viikkoa sitten alas ja koska kukaan ei ole niitä ehtinyt lapioimaan ja kuljettamaan kauemmas,esim etupihan puolella on parin metrin korkuinen koko terassin täyttävä pyramidi...jospa tässä neljän vapaapäivän aikana nakertaisin sitä edes hieman matalammaksi.Ja on ihan sellainen tunne,että mun on pakko saada kylvää jotain...josko edes muutama akileijan siemen? Tai herneenversoja pääsiäisruohojen lisäksi,nekin ovat kivan näköisiä. On pakko hillitä itsensä,ettei sitten ole pulassa honteloiden pitkiksi ruikuloiksi venähtäneiden taimenruippanoiden kanssa.Tavoitteena on topakat ja tanakat elinkelpoiset taimet!

Kuva-arkistoista löytyi tämmöinen otos viime keväältä.Jollakin oli edellissyksynä isohko läjä erinäisiä kukkasipuleita istutettavana ja ymmärrettävää kai on,että helposti osa unohtuu maan pinnalle...No,ei se tätä krookusta ollut haitannut vaan se kukki siitä huolimatta:).Pieni vinkki,jos syysväsymys joskus yllättää ja tuntuu,ettei millään jaksa enää kaivella niitä sipuleita maahan,niin senkun viskelee ne sopiviin paikkoihin;).

Tässä kuvassa on korppu-orava,joka sai nimensä siitä,että naapurissa asuva isäni vei joka aamu lintulaudalle korpun,jota orava jo monesti siellä odotteli.Erään yövuoron jälkeen heräsin puoliltapäivin ja avattuani kaihtimet huomasin terassin pöydällä kiinnostavaa liikehdintää.Leijonamies oli kahvitellut siellä kaivinkonemiehen kanssa,joka teki takapihamme maansiirto- ym työt, ja korppu-orava oli haistanut pöydälle jääneen pullarasian...kauan aikaa se pyöri rasian ympärillä ja koetti avata sitä pikku käpälillä..Harmi,että piti kuvata hankalasti sälekaihtimen raosta,etten olisi säikyttänyt sitä tiehensä,kuvan laatu ei siis ole paras mahdollinen. Ja tuon terassin paikalla on nyt siis se valtava lumikeko,kahveista saa vain haaveilla.


Lopuksi kaunis kiitos teille viime postaukseen kommentin jättäneille myötätunnosta ja lohdutuksen sanoista.

I see that you´re tired...

but I can´t walk the steps for you.You have to walk them yourself,but I will walk them with you.I will walk them with you...Nämä sanat ovat vapaa käännös norjalaisen Björn Eidsvågin sanomattoman kauniista, koskettavasta laulusta Eg ser/I see/Minä näen

Eilen saattelimme tyttäreni kanssa  hellin silityksin viimeiselle matkalleen rakkaan Sirius Mustamme, Sasuliinimme,Sakke-Naken,ihanan Sandi-kissamme,joka jakoi elämämme melkein 16 vuotta.

Uusi panta ja tyttäreni sydänriipus kaulassaan laskimme Sandin hautaan kotikuusen katveeseen,kuusen oksat lempeästi suojellen,paikkaan,mihin auringonsäteet osuvat aamupäivällä ja vielä illallakin.

Kissoja on ollut elämässäni useita,kaikki rakkaita aikanaan.Vieläkin kolme tassuttelee kodissamme kaveria etsien. Sandi oli kuitenkin näköjään se elämää suurempi kissa,once in a lifetime-kissa,niin valtavan aukon se jätti lähtiessään...

Maaliskuu maata näyttää(kö?)

Tänään kolaillessani alkuviikon lumipyryjen jäljiltä ahtaaksi käynyttä pihaa siistimmäksi ja lapioidessani polkua lintujen ruokintapaikalle talon taakse heräsi vahva epäilys,että tänä vuonna ei taida maalis maata näyttää.Eikä sitten taida huhti humauttaakaan...Jos vanhoihin sananparsiin on uskominen.Useinhan niissä on vinha perä.
Mutta toisaalta,aurinko kyllä jo ihan oikeasti lämmitti poskia paisteellaan,vaikka ensin ajattelinkin,että kuumotus johtui lämpimästä vaatetuksesta ja työntouhusta.Vaan kun se sulatti portailta ohuen lumikerroksenkin,niin uskottava se oli:).Pikkulintujen sirkutuksessakin oli selvää kevätmeininkiä jo kuultavissa,ei nyt ihan titityytä vielä,mutta sinne päin.

Nyt alkaa pikkuisen jo kiinnostaa,mitä tuolla hankien alla tapahtuu...Viime vuonna olin kuvannut ensimmäisiä kevätpiippoja huhtikuun alkupuolella,nyt tuskin siihen päästään.Saapa nähdä miten ovat ankarasta pakkastalvesta selvinneet esim nämä kaunottaret,jotka viime kesänä pihallemme istutin...Yläpuolella koristeomenapuu Makamik.

Ihanista ihanin Peace-ruusu,kaunis ja niin hyvältä tuoksuva.Edellisen talven selvisivät hyvin ilman extrasuojauksia,syvään istutettuina,toivottavasti nytkin.

Tämä upea Niobe talvehtii ruukussaan kellarissa jo toista talvea,samoin muutama muu jalokärhö.Kokeilumielessä istutin useita viini-, tiuku- ja jalokärhöjä pihallekin.Ruukkuihin istutettuina niistä on aina oma vaivansa,helpommallahan sitä pääsisi,jos ne menestyisivät täälläkin pihaan istutettuina.Ainakin edellisenä kesänä istuttamani Prince Charles selvisi talvesta ja  kukki tosi runsaasti ja pitkään.Kärhöt ovat kyllä niin upeita,että niiden takia on valmis näkemään vähän vaivaakin:).
No,ettei totuus unohtuisi,tyttären kanssa kotiin ajellessamme nautimme täysin siemauksin loistavan vaaleanpunaisesta iltaruskosta tykkylumisten puiden taustalla,aivan uskomattoman kaunista,taikatalvi jatkuu.

Ruusujen ja rikkaruohojen Tuija oli ojentanut minulle ihanan kevätkukkasen hienon runon saattelemana,mistä kaunein kiitos:).Tumpelo kun olen täällä blogimaailmassa,en osaa sitä tänne hakea?