lauantai 12. maaliskuuta 2011

In memoriam



Maailmalla tapahtuu kauheita,ensin Christchurchin maanjäristys ja eilen Japanin tsunameineen ja ydinvoimalaonnettomuuksineen.Tuollaiset uutiset asettavat aina hetkeksi palikat paikoilleen ajatusmaailmassa,ettei ihan jokaisesta pakkaspäivästä,lumipyrystä tai kesäisestä ennätyshelteestä välttämättä kannata murhetta kantaa,meillä on sentään rauhallinen maaperä jalkojemme alla...

Suurta surua liikkuu maailmalla.Meidän pienessä maailmassamme tämä päivä on myös surun vuosipäivä.Vuosi sitten jouduimme antamaan periksi rakkaan Sandi-kissamme vakavalle sairaudelle ja päästämään Sandin loikkaamaan taivaan aurinkoniityille...



Sandi oli tyttäreni silmäterä alusta asti.Ensimmäisestä aamusta.Sandin ja sen kolmen samannäköisen velipojan isä oli harmaa Baron ja emo siro musta Misu.Kun olimme menossa hakemaan Misu-pentua meille,silloin viisivuotias tyttäreni ilmoitti kaupan kassatädille,että "me haetaan meille pikku kissa.Siitä tulee Paronille morsian." ja niinhän siitä aikanaan sitten tulikin,minkä seurauksena heräsin eräänä huhtikuisena aamuyönä outoon ääneen sänkyni jalkopäässä.Misu oli tullut synnyttämään sänkyyni ja kaksi pikkuista se oli jo ominavuin saattanut maailmaan,avustamanani syntyi vielä toiset kaksi.Pikkuiset olivat toistensa klooneja,pikimustia,kaikilla pieni valkoinen täplä rinnassa.Paitsi yhdellä hieman isompi ja vielä yksi valkoinen varvas toisessa etutassussa ja valkeita karvoja kainaloissakin.Se oli Sandi ja sen tyttäreni valitsi ikiomaksi kisulikseen.




Tyttäreni risti pennun empimättä  tv:n silloisessa piirrossarjassa seikkailevan sankarin mukaan ja niin pikku kisusta tuli Sandokan.Myös poikani valitsi pennuista omansa ja antoi sille nimeksi Giro samasta tv-sarjasta.Kolmas meille jäävä pentu sai nimekseen Roope ja neljäs jäi toistaiseksi ilman nimeä,koska sen aikoi eräs kaverini ottaa.

Pian Sandokan lyheni Sandiksi ja moneksi muuksi hellittelynimeksi,rakkaalla lapsella kun on tunnetusti monta nimeä...Sasuli,Sakkenakke,Sanchesson,Sirius Black,Hunnybunny...





Veljekset kasvoivat komeiksi ja kiiltäväturkkisiksi.Olisi luullut,että elämä on yhtä auvoa,mutta porukassa kytikin synkkä veljesviha...
Roope vihasi Sandia kiihkeästi jostain mystisestä syystä.Useampana keväänä toukokuussa jostain päin pihaa kuului tappelunrähäkkä,minkä seurauksena Sandi oli koko kesän pois kotoa ja voi sitä huolen määrää,mikä siitä seurasi.Syksyllä se kuitenkin palasi aina kotiin ja otettiin vastaan tietysti kuin tuhlaajapoika ainakin.Pojilla oli sitten tiukat ulkoiluvuorot,mikä toimikin ihan hyvin.
Sandin kolme veljeä kuolivat nuorina.Kaverini ottama Laku oli kuollut vuoden vanhana kotipihalleen mentyään ulkoilemaan,ei mitään merkkejä myrkystä tms.Giro kuoli nelivuotiaana ihan yllättäen ja Roope pari vuotta myöhemmin.Ajattelimme,että niillä täytyi olla joku synnynnäinen sydänvika.Giron kuolema oli  iso järkytys ja kun siitä toivuttiin,uutta iloa elämään toivat pojalleni otettu pikkuinen Leevi ja tyttäreni Veera-kisu.








Sandi sai sitten elää pitkän elämän.Se oli koko elämänsä rauhaa rakastava kissa.Se ei kertakaikkiaan osannut tapella,ei pitää puoliaan veljeään eikä sittemmin pihaamme ilmestyneitä kulkukissojakaan vastaan.Sen olemus oli lempeä ja katse niin viisas,siksi olin aina sitä mieltä,että Sandi on maailman kiltein kissa.










Eniten maailmassa Sandi rakasti tytärtäni,ikiomaa ihmistään.Se oli kristallinkirkkaasti nähtävissä,sen eleissä,sen ilmeissä,sen katseissa...Kun tyttäreni joutui opiskelun takia toiselle paikkakunnalle ja pääsi vain viikonloppuisin käymään kotona,voi sitä molemminpuolista iloa ja onnea yhdessäolosta.Kun tyttäreni lähti Lontooseen ja myöhemmin Uuteen Seelantiin annoin Sandin kuunnella puhelimessa ja Skypessä hänen ääntään.



Kun Sandi tuli kainaloon köllöttelemään se usein hipaisi tassulla huulia.Kukaan muu meidän kissoista ei ole sillä tavalla tehnyt,se oli Sandin oma tapa osoittaa kiintymystään,niin sen ainakin tulkitsin.





Viime helmikuussa Sandi sairastui.Vakavasti.Sillä todettiin vanheneville kissoille yleinen  maksa- ja sappiteidentulehdustila.Sitä lääkittiin antibiooteilla,nesteytettiin,sitä piti syöttää ruiskulla,koska ruoka ei maistunut,se laihtui,kuihtui,meni keltaiseksi...Tyttäreni oli palaamassa Uudesta Seelannista helmikuun lopulla ja pelkäsin,ettei Sandi jaksa elää sinne asti.Mutta se jaksoi ja he saivat vielä muutaman yhteisen viikon.



Välillä Sandin tila hieman parani ja uskalsimme toivoa,että se selviäisi,mutta maaliskuun 12.päivä perjantaina piti luovuttaa. Myöntää,että se ei parane ja meidän on pakko päästää se menemään....
Tyttäreni piti Sandia sylissä aamupäivällä ja he katsoivat ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen.Tyttäreni sanoi Sandille,että nyt on hyvä päivä lähteä...Siksi ajattelen,että piikin saatuaan ja meidän silittäessämme sitä uneen,Sandi otti villin loikan taivaan aurinkoniityille ja on taas vahva ja voimakas.Sellaisena sen näin unessani tänä talvena,se tuli syliini ja oli komea ja painava niinkuin ennen sairauttaan.



I see that you're tired
but I can't walk all the steps for you.
You have to walk them yourself
but I will walk them with you.
I will walk them with you.


I see that you're in pain
but I can't cry your tears for you.
You must cry them yourself
but I will cry with you
I will cry with you.

I see that you want to give up
but I can't live your life for you.
You must live it yourself
but I will live with you
I will live with you.

I see that you're scared
but I can't die for you.
You've got to taste it yourself
but I do change death to life for you.
I change death to life for you.
I changed death to life for you.

Björn Eidsvåg (Eg ser)







Suuren kuusen suojaavien oksien alla on pienen hyvä nukkua.


5 kommenttia:

  1. Otan osaa suureen suruunne, Sandin mentävä aukko on sydämissä selvästi. Niinhän se menee, eivät lemmikit mihinkään unohdu. Ihanan kuuloinen kissa. Kyyneleet vierivät poskilleni.
    Mikä hassu valkoinen varvas ❤! Ja Paronille morsian!
    Eilen ja tänään ovat todella tunteet myllertäneet, mieli matkaa kauas Japaniin heidän luokseen, jotka ovat ilman kotia, perheenjäsentä, ystävää. Voi sitä huolen määrää, kun mistään ei ole varmuutta - ei edes ehkä omien perheenjäsenten elossa olemisesta. Tv:n kuvissa japanilaiset osaavat hymyillä, mutta kahden japanilaisen naisen kanssa asunnon jakaessani opin, että he eivät näytä huoltaan muille - se on yksityistä, eikä sillä pidä huolestuttaa muita.
    Sandista tulee jotenkin mieleen Musti-kissani, tietysti väristä ja valkoisesta liperistä, mutta siitäkin, kun sanoit, että Sandi ei osannut pitää puoliaan ja oli maailman kiltein. Juuri sellainen Mustikin on, vaikka nyt pikkuveljen saatuaan se on joutunut ottamaan johtajan roolia, aiemmin täysin vieras rooli. Ehkä Musti on samaa rotua ;-)

    VastaaPoista
  2. Lemmikistä luopuminen on aina hirveän surullista.

    VastaaPoista
  3. Täytyy yhtyä Sailan kirjoitukseen Sandin ja Mustin samankaltaisuudesta. Kun meidän Minni-emokin on juuri samanlainen, musta kaunotar valkoisin liperein ja luonteeltaan kiltti ja muita ajatteleva.

    Ajatukset ovat nyt tuolla toisella puolen maapalloamme. Meillä täällä ei ole mitään hätää! Kunpa jotenkin voisimme Heitä siellä auttaa.
    Hurja katsella Christchurch´n kuvia. Silläkin keskusaukiolla vajaa vuosi sitten tepastelimme ja nautimme olostamme. Nyt se on rauniona ja kaunis kirkko, jota ihastelimme on palasina. Ei käsitä, ei!

    Japani tuntuu jotenkin olevan meille suomalaisille läheinen, siksi tämä tuntuu meitä koskettava.

    Mutta kaikesta huolimatta valoisaa kevättä!

    VastaaPoista
  4. Voi ei miten surullinen kirjoitus, kyyneleet valuen täällä luin tekstin ja heti muistui oman Rasmus-koirani poismeno pari vuotta sitten. Hän oli koiramme ennen Väinöä. SE on niin kamalaa, kun joutuu luopumaan pitkäaikaisesta ystävästä...mutta sillekkään kun ei voi mitään, pakko on lupua ja onneksi eläimillä on sentään mahdollisuus päästä kivuista ja tuskista näin, toisin kuin ihmisillä.

    Ihania arvontapalkintoja sinulla oli ja onnea kovasti voittajille.

    Mukavaa alkavaa viikkoa teille sinne.

    VastaaPoista
  5. Saila,Sandi todellakin jätti valtavan aukon lähtiessään,elämäämme,sydämiimme,joissa se elää kuitenkin aina.Voi miten monta pusua se valkoinen varvas saikaan vuosien varrella...Musti on selvästi samaa sukua Sandin kanssa,pasifistikisu ja ulkomuotokin mätsää.
    on kyllä järkyttävää miten ihmiset,kaupungit voivat hetkessä pyyhkiytyä valtavan vesimassan mukaan...

    Marja-Leena,niin on.Joku eläinlääkäri on sanonut,että rakkaan lemmikin kuolema voi suistaa niin suureen suruun,koska ne eivät tee ikinä mitään pahaa...

    Maria,teidän Minni kyllä muistuttaa kovasti näitä meidän mustia kisuja ja myös Sailan Mustia:)
    Mun tytär oli myös pitkään Christchurchissa reilu vuosi sitten...

    Tuija,itsekin itkin tuota kirjoittaessani ja kuvia valitessani.Toisen suruun on helppo samaistua,kun on itse kokenut oman rakkaan lemmikin,ystävän ja perheenjäsenen,menetyksen.Se uni,minkä näin Sandista tänä talvena,oli ihan uskomattoman lohdullinen.Kun heräsin sinä aamuna,eka ajatus unenpöpperöisessä päässäni oli,että "ihanaa,Sandi kävi moikkaamassa"

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)