Heinäkuun lumoa. Lovely July.

 

 Riemukasta edestakaskirmailua metsäteillä.
Ihanaa, kun on pitkästä aikaa koira, jonka kanssa käydä lenkillä, itekseen on niin tarpeetonta maleksia.
So joyful to run in the forest. And so joyful to have a dog to walk with, I just hate walking by myself, makes me  feel so useless :)

Välillä jo epäilytti,että myytiinkö meille naali eli napakettu valkkarina. Luna on suuresti viehättynyt pakastimen hyytävästä henkäyksestä, tuskin maltan odottaa miten se nauttii talven tullen oikeasta lumesta ja pakkasesta!
Luna loves leaning on the freezer. I bet she'll love snow and winter even more!

Onko se söpö vai kuvittelenko vain...
Is she cute or am I just imaging...

 Eilisellä iltalenkillä taivas oli näin komeansynkkä

Perässä tulee sienienkerääjä voitattisaalistansa heilutellen :)

Lenkin päälle lepo maistuu Lunan omalla sohvalla ( ja sillä kielletyllä sohvalla ja emännän sängyllä ja kielletyllä sohvalla ja sängyllä  ja...ja...)

Ihania ruusuntuoksuisia kynttiläillallisia. Ajatella,kesä on jo kallistumassa vääjäämättä kohti loppuaan...Yöllä on jo melko pimeää täällä pohjoisessakin. Niin haikeaa muistella touko-kesäkuun valoisia öitä. Mutta samalla syksyn lapsen mieltä sykähdyttää väistämättä...se tulee, syksy ja sen lukemattomat riemut!
Mustikkasato on muhkea tänäkin vuonna. Eikä oo tarvinnu lähteä kotipihaa edemmäs mustikkaan, heti metsän laidasta alkaa sinisten marjojen meri eikä ne näy poimimalla vähenevän. Lunakin pitää kovasti mustikoista, ja napsii niitä itse suuhunsa. Mansikoita se etsii perennapenkkien reunoilta, mutta kaikista suurinta herkkua ovat makeat vadelmat, niitä se voisi syödä vaikka miten paljon.

Rosy candlelight suppers. Nights are getting dark even here in the north,summer is fading... You can easily become melancholic remembering those light May and June nights, the midsummer sun, all gone... But there's also excitement, autumn is coming, with all the pleasures to enjoy!
We've been picking lots of blueberries, making delicious pies, smoothies, cakes...Luna loves berries, most of all she loves raspberries.  

 On taas liljojen aika. Tässä mustanpunainen 'Landini' ja isotähtiputki 'Sunningdale variegata'. Puutarha on tänä kesänä saanut elää omaa elämäänsä, koira on mennyt etusijalle. Ideoita toki on putkahdellut mieleen pitkin kesää, toteutetaan niitä sitten pikkuhiljaa.
Season of lilies. I haven't done much in my garden this summer since our dog needs to be trained. But I've got some ideas...

 Ruusu 'Constance Spry' venähti viime viikolla mua pitemmäksi. Tämän vierestä tapoin sen ihanan 'Augusta Luise' n... Constance Spryn versot talvehtivat maata pitkin vähäisin pakkasvaurioin, keväällä laitoin sille tueksi tuon metallisen häkkyrän, joka tosin jäi auttamattoman matalaksi. Nuppuja ei ole vielä näkyvissä, mutta jospa se ehtisi niitäkin tehdä.

Augusta Luise-vainajan naapurinrouva 'Chloe Renaissance' teki  teevadin kokoisen tuoksuvan, upean kukan <3

'William Christie' kukkii ruukussaan

seuranaan väreihinsä mätsäävä petunia. Iphonella muuten onnistui petunian samettisuuden tallentaminen aika hyvin.

Siemenestä kasvattamiani pronssifenkoleja, 'Smokey', ihanan pehmoisia <3
Bronze fennel, 'Smokey', so soft <3

Tässä ei mennyt raha hukkaan. Heidi Maarialta tilattu syysleimu 'Natasha' on aivan hurmaava!

 Rantaelämän ihanuutta
Beach life

Koira ja meri



Eka vuorotteluvapaapätkä hupenee kuin pyy maailmanlopun edellä vai miten se sanonta kuuluukaan. Torstaina on iltavuoro. Onneksi mulla on kuitenkin pehmeä lasku eli vain kolme työpäivää ja viikon loma. Sitten kaksi viikkoa töitä ja kolmen viikon loma. Lomatkin kun on pakko pitää.
Ensi vuonna sitten vapaillaan samaan malliin, huhtikuun alusta heinäkuun loppuun ja kolmas pätkä on sitten joulukuusta maaliskuuhun. Olisi tietysti ollut luksusta pitää koko vuorotteluvapaa yhteen kyytiinkin, mutta toisaalta tämä sopii minulle vielä  paremmin, näin kun saa  olla kaksi kesää vapaalla.

Inventaarion paikka...olenko siis saanut tehdyksi kaikki tekemättömät työt, kaiken mitä suunnittelin...No todellakaan en :) Mutta jotenkin tässä tulee aina vain armollisemmaksi itseään kohtaan, mikä ei oo yhtään paha asia. Mitä en tänä kesänä ehdi, sen voi tehdä syksyllä - tai ensi keväänä, kesänä...

On ollut ihana heinäkuu. Ihania tapaamisia, vieraita, koiria, mölkky- ja scrabblematseja, grilliherkkuja, suussasulavia leivonnaisia,smoothieita, puutarhassa tallustelua, tuulisia iltoja, leimuavia auringonlaskuja, sateenkaaria, yksi kunnon yöukkonen...

ai niin ja piiitkästä aikaa kävin paikkakuntamme kirjastossa viime viikolla ja löysinkin ison pinon hyvää luettavaa. Jos pitäisin kirjablogia, tästä tekisin ehdottomasti esittelyn. Nimi oli tietysti se, mikä vangitsi mun huomion ensimmäisenä, ketäpä ei kiinnostaisi saada selville miksi Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin. Kansi on myös hyvin huomiota herättävän värikäs. Nehän eivät tosiaankaan pelkästään riitä takaamaan pääsyä mukaani, mutta jo takakannen referaatti vaikutti lupaavalta ja selailu, lauseen poimiminen sieltä täältä johti siihen,että mukavan paksu, 917 sivun lukupläjäys päätyi kassiin muiden lisäksi. Ensiksi luin ne kaikki muut pois alta ja perjantaina aloitin tämän. Ensin en pitänyt lukemastani kovinkaan paljoa ja kävi jo mielessä viitsinkö vaivautua. No, kuin huomaamatta tarina tempaisi mukaansa ja hahmotkin alkoivat saada lihaa luidensa ympärille, mikä on ensiarvoisen tärkeää.
Virkistävä lukukokemus. Kirjailija ei ole pidätellyt mielikuvitustaan hahmojen ja juonenkäänteiden luomisessa, vai mitäs tuumaatte keski-ikäisestä Shirleystä, joka on Englannin kuningattaren tunnustamaton tytär tai  kaksivuotiaasta lapsinerosta, joka saattaa äitiparkansa Josianen epätoivon partaalle. Äiti haluaisi vain "normaalin" taaperon, jonka kanssa mennä puistoon ja tutustua toisiin äiteihin ja taapero  haluaa pukeutua tyylikkäästi, siteeraa Einsteinia, hylkää kotiopettajat, jotka eivät tarjoa hänelle tarpeeksi älyllisiä haasteita ja toteaa tilanteestaan: "Voi miten tämä lapsenruumis rasittaa minua. Miten haluaisinkaan saada karvaiset pitkät kädet ja jalat. En voi tehdä mitään, kun minut on suljettu tähän naperonkuoreen."

 

Mikä parasta, kirja on itseasiassa sarjan kolmas osa. Se ei mitenkään pienentänyt lukunautintoa, en edes hoksannut sitä ennenkuin luin takaliepeen kirjan luettuani. Se olikin iloinen yllätys, kun olin jo kokenut ne luopumisen  tunteet, mitkä aina hyvän kirjan lähestyessä loppuaan vääjäämättä kokee. Nyt onkin edessä vielä ainakin kaksi toivottavasti yhtä herkullista kirjaa samojen hahmojen parissa. On aina yhtä riemukasta löytää uusi suosikkikirjailija ja Katherine Pancol kolahti minuun tässä elämänvaiheessa hyvinkin kovasti.


Nautinnollisia luku- ja puutarhahetkiä kaikille lukijoilleni, ylihuomenna ne alkavat, ihanat elokuun illat <3