torstai 21. tammikuuta 2016

Muistoja ja unelmia. Memories and dreams.




Pakkasia vain piisaa päivästä toiseen. Jostain syystä tämä talvi koettelee kärsivällisyyttäni ihan eri tavalla kuin yleensä. Ehkä siksi, että onhan tämä ollut poikkeuksellisen kova talvi verrattuna moneen edeltäneeseen. Yhtäjaksoisia pakkasia viikkotolkulla, ja mikä tekee kärsimyksestä vielä koettelevamman on se, että lunta on vain n. 5 cm eikä siitä todellakaan ole sanottavammin suojaa kasveille. Yritän sivuuttaa asian filosofisella olankohautuksella, mutta silti meinaa lievästi sanoen huolestuttaa miten kasviparat pärjäävät. En aio sortua pessimismiin, mutta sanonpahan vain, että ihme on, jos magnolian kukkia ensi kesänä tällä tontilla saadaan ihailla...


Ihan pakko on hakea lohtua viime kesän kuvista ja katsella Youtubesta brittigurujen (Alan Titchmarsh, Carol Klein ym) ihania ohjelmapätkiä, joissa kierrellään toinen toistaan ihanammissa puutarhoissa cottage garden-tunnelmissa. Carol Klein on kyllä ihan ylivertainen hehkuttaessaan perennojen mahtavuutta. Kylvin muutama vuosi sitten etelän ruusuruohoa ihan vain Carolin innostamana. Hyvä perenna se onkin, kukkii pitkin kesää ja myöhään syksyyn ja myös lisää itse itseään. Hupaisaa sikäli, että aina nähdessäni niitä puutarhassani korvissani kaikuu Carol Kleinin lämminsävyisellä äänellä lausuttuna "Knautia macedonica"...



Tässä olisi pieni kattaus siihen, mitä tapahtui viime vuonna toukokuun viimeiseltä viikolta kesäkuun puoleen väliin minun puutarhassani. Alkukevään kuvat lakkasivat olemasta vanhan iPhoneni traagisen menehtymisen seurauksena.


The last month has  been pure hell to a finnish gardener like me...Freezing cold  (today's temperature -27 C) and what's worst there's only 5 cm snow and that's without doubt very harmful for many of my plants...I so miss spring and summer and my plants...
Here are a few pictures from last spring: my garden from the last week of May till the middle of June,






Kirjopikarililjat on niin sykähdyttävän kauniita. Fritillaria meleagris.











Lapinakileija 'Olympia'n herkän pastellinsävyisiä nuppuja. Aquilegia olympia.






Pyörylä, jossa kasvaa Replete-, Pink Charm- ja Trepolo-narsisseja. Narcissi Replete, Pink Charm and Trepolo.







Ihanalta tuoksuva narsissi Tahiti. Narcissus 'Tahiti'.






Pontevia pionin versoja.  Peony shoots.



 
 
Nämä on niin hauskoja, kiiltävän suklaanruskeita ja keltaiset helmat. Keltareunapikarililjoja. Fritillaria michailovskyi.
 
 

 
 
Vasta puhjenneiden lehtien nuorta herkkyyttä. Saarnivaahtera. Acer negundo.
 
 
 




Edellisenä keväänä istuttamani esikko kukkii, jouluruusu yrittää ojennella lehtiään sen suojaksi.






Kallionauhus, Ligularia 'Desdemona', sen uudet lehdet on ihanan kiiltävänruskeat.





Nämä näyttävät tykkäävän toisistaan. Tämmöinen symbioosi syntyy, kun himalajanjalkalehti on jo aikaa sitten nuukahtanut levolle ja syysmyöhällä kaivelee maahan valkovuokon juuriruikuloita. Sinnehän se yksi päätyi, jalkalehden syliin.



 
 
Talven valkoisten, harmaiden neutraalien värisävyjen ympäröimänä kevään ja kesän väriloisto tuntuu aina ihan epätodelliselta.
 
 




Hevoskastanjan lehdet vielä supussa toisiaan vasten...Horse chestnut is waking up...




 
 
...ja sitten riemukas avautuminen.
 Lovely new leaves.
 
 




Runoilijanarsissi 'Actaea', narcissus poëticus.









Tummanviininpunaiset orvokit viekoittivat ostamaan.






Metsälehmuksen heleänvihreät vasta avautuneet lehdet.



 
 
 
Tilia cordata.
 
 
 



Tulppaani 'Princess Irene'
 
 
 
 

 
 
 
Narcissus poëticus var recurvus
 
 
 




Ja ennenkin tässä blogissa hehkuttamani narsissi-ihanuus: Acropolis.



 
 
 
Raparperisato oli totuttuun tapaan runsas. Raparpericrumble on niin hyvää.
 
 
 


 
Purppuraomenapuu, Malus purpurea 'Roosa'. Tumma lupaus ennennäkemättömästä kukinnasta.
 
 
 

 
 
 
Heti silmujen puhjettua kävi selväksi, että nyt päärynäpuu kukkii ensimmäistä kertaa! Osa silmuista oli ihan normilituskoita lehtisilmuja, mutta paljon oli myös lupaavan pulleita kukkasilmuja.
 
 
 
 
 
 
Puhtaanvalkeita nuppuja.
Brightwhite buds in a pear tree.
 
 






 Kukkia oli paljon, mutta pölyttäjiä ei yhtään, kun sattui niin kolea jakso kukinnan ajaksi. Ei siis tullut päärynöitä, mutta olihan se kaunis kukkiessaan lumivalkeana.
 
 




Kivenkoloon pääsivät kurjenpolvet ja keijunkukka tutustumaan toisiinsa.
Geraniums and a heuchera.




 
Tässä istutusalueessa oli jo suoranainen ruuhka. Äkkiä ne kasvit levittäytyvät ja täyttävät maan. Tässä on tavoiteltu tiettyä väriharmoniaa...Alkukesällä Queen of Night-tulppaanit, Andenken an Ludwig Späth-jalosyreenin nuput ja tummakurjenpolvi 'Samobor'in lehtien tummat kuviot "punaisena lankana".
 
 
 
Kevään ja kesän kaipuu on kova. Tottakai olen sortunut tekemään  siementilauksia sieltä täältä. Fatalii toimitti jo erinäisiä chilinsiemeniä. Tyttäreni -the master chef of our family- saa potkua ihaniin kasvisruokiin. Meillähän ei lihaa syödä enää juuri ollenkaan, ainoastaan riistaa silloin, kun sitä saadaan. Enimmäkseen tilasinkin vihannesten siemeniä, vähän perennoja ja kesäkukkia. Eilen illalla nostelin inventaariota varten keittiön pöydälle peltirasioita, joissa edellisiltä vuosilta jääneitä siemenvarastoja...Ihan kivasti niitäkin vielä jäljellä, osan itävyys varmaan jo heikentynyt, mutta eiköhän niistäkin jotain vielä saada aikaan.
 
 
Yrittäkäähän pysyä sulana viherpeukalot! Kyllähän tämä talvi tästä taittuu, kuukausi ollaan jo tultu talvipäivänseisauksesta ja päivä on jo jatkunut kovasti. 22.12. aurinko nousi 10.32 ja laski 14.06. Tänään aurinko nousi 9.42 ja laski juuri äsken eli 15.24. Ei paha :)

16 kommenttia:

  1. Olen nauttinut tästä tammikuusta, vaikka kovin kylmää onkin, niin onpa ollut kaunistakin! :) Ja tosiaan, päivä on pidentynyt jo huomattavasti, mikä on aivan ihanaa. Kivoja keväisiä kuvia täällä! Varsinkin lapinakileijan nuput ovat hurjan söpöjä. Ryhdyin kanssa muutama kuukausi sitten kasvissyöjäksi ja olen ollut positiivisesti yllättynyt ruoan maukkaudesta. Se on saanut pohtimaan, jospa tässä ensi keväänä kylväisin kukkien ohella myös erilaisia yrttejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kun ei ole ollut erityisen kaunista, ei lumisia eikä huurteista pörhöisiä puita :( Nyt onneksi kuitenkin on inhimillisemmät lämpötilat, enää -3C mittarissa. Kiva kuulla, että sinäkin olet kasvissyöjä! Ei muuta kuin yrttikylvöjä suunnittelemaan :)

      Poista
  2. Oi, kesä ja kukat! Ilokseen noita kuvia katselisi vaikka kuinka kauan!
    Minäkin istutin viime kesänä etelän ruusuruohoa, toivottavasti lähti kasvuun. Mun kirjopikarililjat ei menestyneet, nekin olisi niin kauniita. Hevoskastanja asuu vielä väliaikaispenkissä, sekin pitäisi kohta siirtää ettei tule ongelmia.
    Olen kerännyt muutamia tummalehtisiä kasveja, angervoja, keijunkukkaa, kurjenpolvia ja samoin meilläkin kasvaa tuota ihanaa "mustaa tulppaania".
    Vähän kyllä pelottaa vähäinen lumi ja kovat pakkaset. Toivotaan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kuvani ilahduttivat <3 Kirjopikarililjat näkyy viihtyvän vähän kosteammassa kasvupaikassa, minäkin istuttelin niitä muutama vuosi sitten sekä kuiviin että kosteutta pidättäviin paikkoihin ja ylivoimaisesti parhaiten kasvavat ja kukkivat tuolla kosteammalla kantilla. Pidetään peukkua, että meidän kasvit ois niin sinnikkäitä sissejä, että ei tämmöiset pienet pakkasjaksot niitä hetkauta ;)

      Poista
  3. Tsemppiä sinne pohjoiseen! Täälläkin on mittari kivunnut lähes -18 asteeseen nyt, kun odottelin jo oikeasti sitä lauhtuvaa saapuvaksi... ehkä huomenna sitten.
    Sitten näkee, mitä on hengissä, ja kaikesta siitä, mikä on, osaa kyllä olla todella iloinen. Voi noita ihania silmuja ja puhkeavia lehtiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Lähetit varmaan niin lämpöisiä ajatuksia tänne, että tänään on melkein kevätkelit, enää -3C :D Teillä näköjään ollaan jo plussan puolella. En ole kateellinen, en ole kateellinen, en ole...

      Poista
  4. Hurjan ihania kuvia puutarhastasi ja upeista kasveistasi, piristyin kun sain katsella! Minuakin vähän pelottaa kasvien kohtalo, aika kova talvi ollut toistaiseksi. Mutta luin, että magnoliat kasvattavat varanuput mikäli ensimmäiset jäätyvät. Eli toivoa on aina! Teillä on kyllä todella lyhyet päivät siellä, miten oikein jaksatte? Oli myös kiva lukea kasvissyönnistäsi! Minäkin olen ollut sellainen jo 36 vuotta ja hyvin voi näemmä elää näin. Toivotaan pakkasten lauhenemista sinne teille. Iloista kevään odotusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kuvat ilahduttivat <3 Nyt on onneksi lauhtunut, toivottavasti ei enää noin kovia pakkasia tule. Tuo olikin uutta infoa magnolioiden käytöksestä, oispas hienoa, jos edes yksi pikkiriikkinen magnolian kukka tulisi ensi kesänäkin...Hirveästi auttaa pimeää aikaa jaksamaan se kun on koiria ja niiden kanssa tulee ulkoiltua, ei tule sitä nuutunutta oloa, minkä jatkuva sisälläolo aiheuttaa. Oi,sinä oletkin pitkänlinjan kasvissyöjä. Hyvin pärjää kyllä niinkin. Samoin sinulle iloa kevään odotukseen.

      Poista
  5. Ihanaa ja kaunista! Hempeä lapinakileija. Minulla on sitä vain sinikeltasena. Pakkaset jo tympäsee, lupas lauhtuvaa. On taas pitkästä aikaa pakkasia, verrattuna siis edellis vuosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo on niitä sinikeltaisia lapinakileijoja, ovat vain nuppuvaiheessa noin vaaleansävyisiä. Toivottavasti teilläkin jo lauhtui! Ei oikein meinannut osata enää eläytyä noin koviin pakkasiin noin pitkää aikaa, kun talvet on olleet niin leutoja viime vuosina.

      Poista
  6. Kauniita kukkia ku mitkä. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva,kun tykkäsit blogistani niin paljon, että liityit lukijaksi <3 Kävinkin jo vastavierailulla ja ihastuin suuresti sinun blogiisi ja tapaasi kirjoittaa. Minäkin jäin sinun lukijaksesi :)

      Poista
  7. I'll have to check out those videos. Your pictures from last spring are lovely! I was especially intrigued by the fritillaries, columbine and pear blossoms. I hope you get some more snow cover.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Sweetbay <3 No snow yet but thank goodness, the temperature rose.

      Poista
  8. Tulipa näistä kuvistasi kevättä ja kesää ikävä! Ihan tosiaan tuo Acropolis narsissi :). Innostavaa puutarhavuotta 2016!

    VastaaPoista
  9. Ihana, kun löysin blogisi. Oikein mielenkiinnolla seurasin kuvien kera kesän edistymistä puutarhassasi. Minun maailmaani voit seurata blogistani takaloroppola.blogspot.fi

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)