lauantai 30. huhtikuuta 2016

Ja vielä hetkeksi Lontoon kaduille. Back to the streets of London.





Omassa puutarhassani on edelleen hyvin vaisusti keväänmerkkejä, sentään skillat alkavat olla nupuilla ja löysin jopa kaksi sinivuokon nuppua! Palataan siis vielä tämän postauksen verran Lontoon kaduille ja käväistään vähän muuallakin. Sateisessa illassa St Paul's Cathedralin kirkkotarhassa
seisoskeli esikoiden ympäröimänä metodistikirkon perustaja John Wesley.






Niin monesti kuin Lontoossa olen käynyt, St Paul's Cathedralista olen nähnyt vain vilauksia. Nyt turistioppaan roolissa vein meidät  ihailemaan vaikuttavaa rakennusta ihan paikan päälle. Harmillisesti käyntimme ajoittui juuri reissumme märimpien sadekuurojen aikaan joten kovin kauan emme siellä viipyilleet. St Paul's Cathedralin puutarhassa on mainitsemisen arvoista kasvillisuutta, mm Cityn alueen vanhimmat plataanit (London planes, plantanus x hispanica), lehmuksia, pensasistutuksia. Alueen biodiversiteettiä parantamaan sinne on muutama vuosi sitten istutettu mesikasveja hyönteisille, linnuille marjoja ja pesimissuojaa tarjoavia pensaita.



 
 
 




Seuraava päivä eli lauantai oli pilvipoutainen. Aluksi suunnistimme Portobello Roadin ihmisvilinään lauantaimarkkinoille.  Eihän noita ihania kirsikkapuita ja magnolioita voinut olla kuvaamatta päivästä toiseen.













 
  
Tämän magnolian seuraksi oli istutettu valkokukkaisista kamelioista aita.
 
 
 



Pojat multasäkkien kanssa ryhtymässä puutarhatöihin.















Portobello Roadin hälinästä lähdimme lepuuttamaan aistejamme Holland Parkiin, joka on pienen kävelymatkan päässä.


 
 
 








Tämä upea eksoottinen herra otti meidät vastaan.





Kyoto Garden















 
 
 
 











Jäähyväisiksi saimme hienot pyrstönhulmutukset.









Lauantaina kävimme illallisella Kensingtonissa Churchill Arms-nimisessä thairavintolassa. Sen julkisivu on yleensä näkemisen arvoinen, mutta tällä kertaa
 valitettavasti rakennustelineiden peitossa. Sisällä sama ylenpalttinen runsaus sisustamisessa jatkuu, pubin puolella katosta riippuu valtavat määrät kaikenmaailman antiikkista sälää ja peremmällä istuskellaan kukka- ja kasvipaljouden keskellä. Ruoka on hyvää ja tarjoilu ystävällistä. Tunnetteko herrasmiehen, joka vastapäätä katselee? Kyllä vain, itse Alan Titchmarsh :)






Sunnuntaina vuorossa oli British Museum. Valtavasta tarjonnasta valitsimme muutaman itseämme kiehtovan aiheen. Tässä tuulahdus Egyptiä.
 
 
 
 
 
 
 
 


Kissamuumioita



 


Silmäähivelevän kauniita astioita.



 
 
 
Maanantaina vuorossa oli Warner Bros Harry Potter Studio Tour, jonka olimme varanneet ennakkoon.
 



Kävimme Hogwartsin junassa





Joimme kermakaljaa




Hieno Poimittaislinjan bussi









Likusteritiellä oli hyvin hiljaista ja rauhallista, ei kuulunut Vernon-enon karjuntaa



 
 
 
Diagon Alley
 
 
 



Tällaisella bussilla ajelimme. Bussi lähtee Victorialta ja me nousimme kyytiin Baker Streetiltä.






Pitkän päivän jälkeen olimme ansainneet tuopillisen tätä



 
 
ja muchos nachos.
 
 
 
 
 
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin loppuu tämä Lontoon kierros. Seuraavaksi taitaakin vuorossa olla vähän Skotlantia, Edinburgh, Glasgow...:)

8 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa päästä kanssasi tuonne kuvamatkalle! Kirsikkaput katupuina ovat niin ihania, niin ihania.. ja magnoliat, ja valkokukkainen kamelia-aita sen alla, voi itku miten kaunista.
    Jestas, Alan samassa ravintolassa? Kai uskalsitte mennä vaihtamaan muutaman sanasen? Ihanan hymyilevältä hän näyttää, vaikka ei saa varmaan missään maailman kolkassa kulkea anonyyminä.
    Jos tämä postauksesi sai minut lähes onnen kyyneliin, mitä tapahtuukaan, kun kerrot Skotlannin-matkastasi. Kylmät väreet kulkevat jo selkäpiissa, iik miten ihana matka sulla varmasti on/oli!

    VastaaPoista
  2. Vau! Magnoliat, kirsikkapuut, Alan ja Harry Potterin studiot. Siinä sitä onkin ollut katseltavaa.

    VastaaPoista
  3. Ihania nuo Lontoon puistot ja keväiset kirsikkapuut.
    Vautsi, Alanin kanssa samassa ravintolassa.
    Mukavaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Mukavalta reissulta vaikuttaa, julkkiksiakin nähty :) Ihanat magnoliat ja kirsikat, voi kun mekin asuisimme vähän lämpimämmässä (hui, kirjoitetaanko noin) maassa! Kiitos kun pääsin mukaan matkalle kuvien myötä.

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniisti kirsikat ja magnoliat kukkivatkaan. Niitä on ihan pakko kuvata.
    Olipas hauska sattuma tuo Tichmarkin kohtaaminen!
    Skotlannin kuvia odotan malttamattomana.

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva löytää pionihullun blogi kun olen itsekin aika hulluna niihin. Sinulla on tosi kaunis blogi! Kirjoitin äskettäin itsekin jutun pionista 'Maadme Calot' blogiini kukkaetkaali.blogspot.com. Jos ehdit, niin tervetuloa vierailulle blogiini!

    VastaaPoista
  7. Olipa kiva löytää pionihullun blogi kun olen itsekin aika hulluna niihin. Sinulla on tosi kaunis blogi! Kirjoitin äskettäin itsekin jutun pionista 'Maadme Calot' blogiini kukkaetkaali.blogspot.com. Jos ehdit, niin tervetuloa vierailulle blogiini!

    VastaaPoista
  8. olipa kiva pioneista kertova blogi!liityin lukijaksesi,käyhän vilkaisemassa myös uusi blogini ja ala seuraamaan,voisitko linkittää myös blogini sivuillesi?

    http://kukkiajasuunnittelua.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)