lauantai 12. marraskuuta 2011

Sateisena lauantaina.On a rainy Saturday.

Onpa ollut tihkusateinen ja sumuinen viikko.Yhtenä päivänä saatiin sentään nauttia auringostakin ja onneksi mun kontrollikäynti työterveyslääkärille sattui sille päivälle,sillä jos olisin yhtään masennukseen taipuvainen ankeanharmaa sää olisi vain kruunannut kurjuuden...Kyllähän siitä röntgenkuvasta selvisi mun selkävaivojen perimmäinen syy eli lannerangassa on kulumia.
Tähän asti on menty välilevypullistumaepäilynä enkä lainkaan epäile,etteikö sitäkin ole ollut.Sen takia en ole voinut mennä mihinkään manipulaatioihin,vain yläselkää on voinut varovasti hieroa.
Päähän ottaa kyllä aika tavalla.Tilanne aiheuttaa monenlaista päänvaivaa...
Selkää pitäisi säästellä jatkossa,mutta mitenpä sitä mun työssä säästelee..!







Vastailen nyt tässä tekstissä teidän kommentteihin,kun tuntuu niin tyhmältä jättää vastaamatta enkä taaskaan voi tuonne boxiin kommentoida.

Leena,tuossa on päivänvalossa kuvattuna nuo samat lyhdyt.Edellisessä kuvassa ne ottivat sinisen hämärän ulkoa heijastuneena,oikeasti ovat tuollaiset hopeiset. Jackmanii on kymmenen vuotta ollut oman onnensa nojassa ja sinnikkäästi tehnyt yhden versonruipelon joka vuosi,mutta ei kukkia,ehei.Tänä kesänä otin sen tehohoitoon ja lannoitin lannoittamasta päästyäni ja tuossa on tulos:)
Jouluruusuhan ei viihdy lämpimissä sisätiloissa,jos sinulla on esim viileä veranta sille tarjota,siellä sen pitäisi kukoistaa.Se on myös sangen herkkä liikakastelulle,joten kaikkein toimivin tapa on kastella se alakautta,jolloin versojen tyvet eivät ainakaan mätäne. Tuon orientalis Tutun ostin kukkivana viime keväänä ja istutin sen keväällä mun puolivarjoiseen woodland-penkkiin.Aikaisemmin istutetut Red ja Blue Lady ovat paljon pienempiä ja Red Lady kukki keskellä kesää.Englannissahan jouluruusut kukkivat oikeasti joulun tienoilla.Täällä varmaan tilanne vaihtelee aika tavalla.

Saila,Austin-ruusuja aion kyllä hankkia lisää ja tuo Charles saa kokeilla selviytymistä kasvupaikallaan.Silläkin on melko hyvät olosuhteet,saa nähdä miten käy.

Sari,idänunikotkin on aika kestäviä,toivottavasti sun selviävät.Mulla on jo monta vuotta mennyt ilman suojausta Coral Reefit ja Manhattanit.Täälläkin syrikät puskee uutta kasvua niinkuin viime syksynäkin,eivät ne hoksaa tuleentua.Ajattelin nyt kietoa ne lisäksi pakkaspeitteeseen turvesuojauksen lisäksi.Nyt niitä on kolme eri puolilla pihaa selviytymistä yrittämässä.Jospas nyt jo kaksi selviäisi..?

Tuija,vau,sä pistit paremmaksi:) Siis jouluruususi nuppujen määrässä.Tuo kyllä lohdutti,että sullakin on vaikeuksia kuvata mokomia,mikä siinä tekeekin sen niin hankalaksi!












Syyskylvöjen aika
Onneksi naapurissa on syöty viiliä ja säästetty kipot mulle kylvöastioiksi:)








Kylvin monenmoista,
akileijoja: Crystal Star,Nora Barlow ja Bordeaux Barlow,Clementine's Blue ja Black Barlow
purppura- ja punaluppiota
kamtshatkankärhöä
tuoksuorvokkia
tähkä- ja palloesikkoa
perovskiaa
metsäkatkeroa
herttakelloa
mustepipoa
varjoliljoja ja tähkäliljoja
koreanpihtaa
tulppaanipuita


Kylväessäni mietin minkähänlainen kevätpäivä on,kun löydän ekat pikku taimet kylvöksistäni ja mikä niistä se on :)



Puutarhurin elämä on niin ihanan toiveikasta.Vaikka on talvi,lunta ja pakkasta edessä ihan riittämiin,silti katse jo kohdistuu talvikuukausien taakse,kevään odotukseen. Mutta,silti aion nauttia talvesta sitten,kun se koittaa!Ehkä jo ensi viikolla tulee lunta,kun tuulet kääntyvät pohjoiseen ja ilma kylmenee.
Ei ole kyllä moittimista tässä syksyssä.Olen tykännyt,kun on ollut lämmintä eikä kuitenkaan ihan hullun kosteaa.Sipulien istutuskin meni ihan nappiin,kun se pitkistyi.










Veera ja Leevi nukuskelevat lämpöisissä pesissään sohvalla.Toivottavasti teillä kaikilla on yhtä mukavat oltavat kotikoloissanne tänä iltana<3

3 kommenttia:

  1. Voi miten ihana toivotus <3 Kiitos samoin sinne. Harmi kuulla selästäsi. Ja varsinkin, kun sitä et oikein voi säästelläkään. Ikävä tilanne.
    Ikävä kuulla myös jatkuvista blogiongelmista. Kiitos vastauksista tässä! Bordeaux Barlow kuulostaa niin herkulliselta, että voi mahdoton!

    VastaaPoista
  2. Viherpeukaloilla on jo marraskuussa mieli tulevassa aurinkoisessa suvessa.
    Rankan tietoiskun sait selästäsi.
    Toivottavasti pääset pikaisesti sinuksi kulumien kanssa, ettei tieto lannista mieltä.
    Mainiota alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hei kaikki Puutarha Ystävät!
    Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

    Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

    Ihania kuvia blogissasi! Minäkin rakastan pioneja...

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)