maanantai 27. toukokuuta 2013

Tunnelmia Chelseasta. Chelsea Flower Show 2013.










Lontoon matkamme kohokohta oli siis sadas Chelsea Flower Show. Viime vuodesta viisastuneena olin varannut meille liput nyt kahdeksi päiväksi. Chelseassa on kertakaikkiaan niin valtavasti nähtävää, että yksi päivä ei riitä. Keskiviikkona olimme alueella kahdeksan tuntia ja kävi just niinkuin viime vuonnakin eli illalla tuli väsy. Semmoinen visuaalinen väsy, ei jaksa enää sulattaa kaikkea näkemäänsä. Siispä saatettiinkin hyvällä omallatunnolla lähteä kohti majapaikkaa, kun tiedettiin,että seuraavana päivänä saadaan jatkaa siitä mihin jäätiin.
Tuo sateenkaarenkirjava pronssikukka oli upea. Se myytiin shown jälkeen ns. hiljaisessa huutokaupassa. En viittinyt tehdä tarjousta ;)







Tämä puutarha eli Trailfinders Australian Garden sai Shown parhaan maininnan. Sen edessä oli valtava tungos molempina päivinä, joten kuvaaminen ei onnistunut ihan täydellisesti...














 Tutun näköinen pariskunta, eikö vain?







Ruusuja. Roses.







Laukkoja. Alliums.







Amaryllistaivas.







Taidokkaita asetelmia kukista ja vihanneksista.








Silmäähiveleviä väriyhdistelmiä. Beautiful colour combinations.







David Gooden vastustamattoman hyväntuuliset menninkäiset
David Goode's sculptures are so adorable.








...ja James Doran-Webbin lumoavat ajopuuleijonanpennut
 ...and amazing driftwood lionesses of James Doran-Webb







Ihania portteja
Charming gates






ja lisää näyttelypuutarhoja. Tässä Stop the spread.  Lähtökohtana suunnittelijalla on ollut tuholaisten, kasvisairauksien ja vieraslajien soluttautuminen ja sen estämisen tärkeys. Tässä on vehmasta ja kaunista, toisessa päässä puutarhaa oli kuivien  kuolleiden puiden muodostama käytävä.
And more show gardens. Stop the spread - of pests, plant diseases and invasive non-native species.








Tässä etukäteen paljon huomiota saanut puutarha, B & Q Sentebale Forget-Me-Not, jonka suunnitteluun oli ottanut osaa prinssi Harry. Pääsuunnittelija on Jinny Blom. Sentebale on Lesothossa puhuttavaa sesothon kieltä ja tarkoittaa juurikin forget me not eli älä unohda minua. Sentebale on nimeltään myös prinssi Harryn hyväntekeväisyyskohde Lesothossa. Äitinsä, prinsessa Dianan, muistoa prinssi on halunnut tuoda esiin keskustan suuressa ympyrässä, jossa on Dianalle tärkeät kruunu- ja sydänsymbolit. Dianahan toivoi, että hän voisi olla ihmisten sydänten kuningatar.
Pienenä kuriositeettina mainittakoon tiistaipäivän Daily Telegraphin juttu . Maanantaina kuningatar Elisabet puolisoineen ja prinssi Charles sekä herttuatar Camilla olivat vierailleet Chelseassa. Prinssi Charles, joka on intohimoinen luonnon ystävä ja taitava puutarhuri, oli ihaillut poikansa aikaansaannosta asiaankuuluvasti. Mutta Dianaan liittyvä sydän ja kruunu-symboliikka oli häneltä valitettavasti jäänyt huomaamatta, koskapa hän oli todennut hilpeästi, että pyörylää voisi käyttää tanssilattiana...









Stoke-on-Trent's Story of Transformation, suunnittelija Stoke-on-Trentin maisemointitiimi








Tube-karttakin on puhjennut kukkaan








 Lisää huikeita taideteoksia







Kotipihalla odotti tämmöinen taideteos. Sinikämmen oli herännyt viikon aikana, tehnyt komeat lehdet ja ainakin kolme nuppua!
Lähdimme Lontooseen edellisen viikon perjantaina. Maiseman yleisväritys oli lähtiessämme ruskeansävyinen. Eilen palasin vihreään, kukkivaan kesämaahan. Pionit olivat hurahtaneet parin-kolmenkymmenen cm:n mittaisiksi viikossa, lehdet puhjenneet, kaikki narsissit kukkivat yhtä aikaa...






 Viime keväänä istuttamani koreanonnenpensas, Forsythia ovata,  oli sekin puhjennut lehteen ja kukkaan.








Ja näin ihana yllätys odotti woodland-penkissä: kolmilehti, Trillium sessile, oli sekin puhjennut kukkaan. Sissinghurstin komeita kolmilehtiä ihaillessamme kerroin tyttärelleni, että meilläkin on kaksi kolmilehteä, mutta saapa nähdä kukkivatko ne koskaan...:)


Tässä tämmöinen maistiaispostaus. Saatan laittaa vähän lisääkin, muistikortilla oli liki tuhat kuvaa ;) Reissu oli hyvinkin onnistunut, paljon nähtiin ja koettiin ja mukavaa oli.Vaikkakin vähän kylmänpuoleista, varsinkin verrattuna Suomen hellelukemiin. No, säähän ei varsinaisesti koskaan taida olla se syy miksi Britanniaan matkustetaan :)

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille kanssaviherpeukaloille.

15 kommenttia:

  1. Kiitos Chelsea-näkymistä. Mukava katsella niitä täällä, kun en itse ole ikinä ollut mukana :D Uskon hyvin, että päivä ei riitä moiseen tapahtumaan. Mukavaa viikkoa sullekin viheriäpeukulle :)

    VastaaPoista
  2. Huikeaa!!!
    Kiitos kuvista. Odotan malttamattomana lisää kuvia. Näkeehän niitä aikanaan myös puutarhalehdistä mutta blogiin mahtuu enemmän. Mielenkiintoinen tuo tarina tanssilattiasta... Kiva kun jaoit meille tunnelmia =)
    Tervetuloa kotiin <3 Täällä on tosiaan aivan ihana kesä!! Jatkuisipa vain pitkään..

    VastaaPoista
  3. Oi, tuollaisne portin minäkin haluaisin...

    Kuvittele, minun kauppapuutarhani ei kyennyt toimittamaan minulle koreannonnenpensasta. Kun kysyin syytä, sanottiin, että ostamnai jalo-onnenpensas, Forsythia 'Northern Gold', on varmempi talven kestossa. Menetänkö nyt jotakin, sillä olisin halunnut edes yhden onnenpensaan, joka kasvaa korkammaksi kuin luvattu 1,5 metriä.

    Varmaan upea matka! Kiitos jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen todistamaan tänne väliin. Olen nähnyt Suomessa, Turun lähellä, todella suuren onnenpuun! Kerran jo kommentoin Marialle, että harkitsin jopa talon ostoa, vain tuon onnenpuun vuoksi.

      Poista
  4. Mahtoi olla aika hieno reissu teillä!! :)

    VastaaPoista
  5. Vau - aivan mahtia. Olen niin aina halunnut päästä tuonne. Hankin sentään akateemisesta näyttelyn erikoisnumeron =)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiitos, kiitos! Maistiaisistakin näkee, että näyttely on valtava inspiraation lähden. Minä ainakin jaksaisin katsoa vaikka kuinka paljon kuvia näyttelystä. Tekstisi on myös mukaansatempaava.

    VastaaPoista
  7. Kiitos hienosta matkaraportista. Vaikka en fyysisesti ollutkaan Chelseassa, niin henkisesti olin. Seurasin viime viikolla joka päivä BBC:ltä sieltä tulleita lähetyksiä. Paitsi että puutarhat esiteltiin yksitellen, esiteltiin myös suunnittelijat ja heidän inspiraation lähteensä. Lisäksi ammattilaiset arvioivat näyttelyä kokonaisuutena ja välillä haastateltiin myös julkkiksia. Lähetyksiä oli yhteensä 15, joista näin ehkä puolet. Suosittelen muutenkin katsomaan BBC:n puutarhaohjelmia, joita voi muuten katsoa maksutta netin kautta filmon.com-sivuston kautta.

    Täällä ohjeita englantilaisten puutarhaohjelmien katseluun: Pieni puutarha -blogi.

    Jari

    VastaaPoista
  8. Olipa mukavaa nähdä kuvia huikeasta puutarhanäyttelystä. Olen kerran päässyt siellä käymään ja mieli tekee uudelleen. Kiitos sinulle tästä retkestä blogisi kautta.

    VastaaPoista
  9. Oih, ihanaa kiitos <3 Laita vaan lisää kuvia, pliis!

    VastaaPoista
  10. Vad kul! Var du också där. Tänk om vi gått om varandra. :-) Fina bilder, jag gillade också den galna blomstatyn som du visar överst.

    VastaaPoista
  11. Vau, tuonne täytyy joskus päästä!

    VastaaPoista
  12. Mahtavaa, upeita puutarhahuoneita ja juuri sitä, mitä englantilaiset osaavat parhaiten eli puutarhan tunnelmaa. Tuo tonttu sai minut nauramaan, ihana!

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
  13. Teillä oli tosi ihana ja mielenkiintoinen matka. Oi mitä kukka- ja puutarhaelämyksiä. Ja myös hieno kotiinpaluu, kun oma puutarhasi yllätti.

    VastaaPoista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)