keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kevään tuntua ja takaisin Sissinghurstiin.Feels like spring and let's return to Sissinghurst.


Nyt on kyllä ihan epäuskoinen fiilis. Eilen oli kokonaiset +5C lämmintä. Meillä, helmikuussa!! Ilma tuntui ihan huhtikuulta. Tuuli navakasti ja vähät lumet sulivat silmissä. Oli siis ihan pakko käydä pihalla kiertelemässä ja etsimässä vanhoja tuttuja. Hopeahärkki tuli esiin ensimmäisenä makkarin ikkunan alla, keijunkukkien lehtiä alkoi pilkistellä sieltä täältä...Tiarellan  lehdet talvi on muuttanut punaisiksi, mutta hyvin eläviltä ne silti näyttivät. Ja sormustinkukkien lehtiruusukkeet ovat raikkaan vihreitä ja täydessä iskussa. Tänään sulaa maata on jo paljon näkyvissä. Eilisen blogikierroksen innoittamana kävin jo vähän kyykkimässä toiveikkaana, että joko minunkin krookukset tai vaikka ne kovan onnen lumikellot, ( joita istutan joka syksy uudestaan eikä koskaan vielä yksikään oo kukkinut, ehkä tänä keväänä ;) vähän pilkistelisivät mullasta. Sanoin kyllä sitten itselleni, että haloo, nyt on helmikuu!! Mutta minkäs sille mahtaa, kun on niin pahuksen optimistinen :)

Jatketaan nyt Sissinghurst-kierrosta.Tähän päästiin viimeksi ja huilattiin hetkinen kylmässä viimassa penkillä istuen. Sitten sukellettiin vähän villimmälle alueelle.







Woodland-tyyppisen alueen, nutteryn eli pähkinäpuulehdon, rehevää aluskasvillisuutta. Kolmilehtiä oli paljon, tässä keltakukkaisena.










 Kolmilehdet eli trilliumit ovat mielestäni hyvin kauniita ja kiehtovia kasveja. Nykyään niiden taimia alkaa jo saada Suomestakin, esim. Kauppilalla on yleensä useampia lajikkeita kevään valikoimissa. Omani ovat vielä hyvin pieniä ja vaatimattomia, mutta sentään viime keväänä yksi jaksoi tehdä yhden ainoan kukan, josta olin tosi onnellinen. Woodlandiksi kutsumani alue on tosin kolmilehdille liian kuiva, joten tänä keväänä siirrän ne sopivampaan paikkaan. 







Kaunis kirjavalehtinen tarhakalliokielo. Pääsi mun must- kasvilistalle...






Upea kerrottukukkainen kolmilehti.






Rauhallinen näkymä.








Atsaleat olivat parhaimmillaan.










Yrttitarhassa oli tämmöinen kiva kivipenkki.







Samanlaista tummalehtistä salviaa olen itsekin kasvattanut.






Oikeanpuolimmaisen leijonan kuono muistuttaa kyllä enemmän merinorsua...












Muurin patinaa



Muurin rakosetkin kukkivat.







Kiven ja sammalen kauneutta.







Tämä näytti kaukaa katsottuna joltain ihan muulta, mutta paljastuikin sitten valkokukkaiseksi wisteriaksi.











 Tämän täytyy olla Vitan itsensä istuttama








Mikäpäs tuommoisessa mullassa on kasvaessa...







Sissinghurst Castle hedelmätarhasta katsottuna. Päivä, jolloin vierailimme Sissinghurstissa oli tosiaan ihan järkyttävän kylmä toukokuiseksi. Kovasti kaipailimme villaa ylle, pipoja ja hanskoja. Hedelmätarhassa kävellessämme aurinko tuli ohikiitäväksi hetkeksi esiin. Täytyy myöntää,että kylmä sää vähän verotti reissun viehätystä. Toivottavasti ensi kerralla on lämpimämpää!










Nuuh...ei koskaan kannata kävellä kukkivan omenapuun ohi nuuhkaisematta pitkään ja hartaasti.


Tämmöinen kuvapläjäys tällä kertaa. Että ei ihan uuvuttaisi, mennään ensi kerralla eteenpäin. Aletaan lähestyä Sissinghurstin kuuluisinta osaa eli valkoista puutarhaa. Halusin ehdottomasti sen sokerina pohjalle, koska sitä odotin ennakkoon eniten.


Plussan puolella jatketaan näköjään sääennusteen mukaan. Ihanaa! I'm so happy, olkaa tekin <3


It's so unusual, so unbelieveble...The temperature was +5C yesterday, like normally in April. It feels like spring <3 There hasn't been much snow and now it's almost melted. I just had to take a walk around my garden and say hello to those few plants which I could find. Yes, it's too early and winter will definitely strike back with blizzards etc etc but still, I can't stop smiling. There will be spring and it's not so far after all :) Happy, happy me :)

20 kommenttia:

  1. Tosi kaunista! Ihaillen ihailen noita tiililaatoituksia ja aitoja. Paljon löytyy kauniita yksityiskohtiakin. Kiitos tästä kierroksesta :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava,että viihdytti :) Nuo vanhat aidat, muurit ja muut kiveykset on upeita.

      Poista
  2. Kiitos kierroksesta, hienoja kuvia, kyllä kivi muuntautuu moneksi! Valkoinen kolmilehti olisi aika ihana myös omassa pihassa...täytyy ottaa vinkistä vaarin, jos jostain joskus osuisi kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käypä vilkaisemassa Kauppilan nettisivuja,kun kevätkuvasto ilmestyy tämän kuun aikana.Tiedä vaikka sieltä löytyisi!

      Poista
  3. Olenkin jo odottanut kertomuksen jatko-osaa malttamattomana :) Englantilainen puutarha tiilimuureineen, ah! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm...eihän tässä nyt niin kauaa oo menny,ei edes vuotta oo kulunu meidän reissusta ;) Niinpä,semmosen ku sais yhellä taikasauvan heilautuksella tuohon omaan pihaan <3

      Poista
  4. Ihanaa, kiitos! Valkoista puutarhaa odotellessa...Kauppilassa on kyllä hienot valikoimat. Odotan taas innolla miten magnoliasi voivat tämän leudon talven jäljiltä, tulisiko lisää kukkijoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua myös jänskättää magnolioiden kohtalo.Ainoa kriittinen hetki oli tammikuun pakkasjakso,kun lunta ei ollut juuristoalueen suojana yhtään. Silmuja oon käyny tutkailemassa ja ainakin toinen pensas- ja toinen japaninmagnolia näyttäis olevan hengissä.Saa nähdä tuleeko kukkia...:)

      Poista
  5. Ihana postaus! Voih tuo kielo<3 Sain juuri metsästettyä viime kesänä raidallisen tavallisen kielon, nythän on saatava sen viereen myös tuo tarhakalliokielo;) Ja nuo kolmilehdet, aah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarhakalliokielot on hienoja kasveja,ihan tavallisen vihreinä saatikka sitten nuo raidalliset. Minäkin hankin sen raidallisen normikielon pari vuotta sitten,kovasti oli jo levittäytynyt viime kesän lopulla.

      Poista
  6. Oih, sykähdyttävät kuvat! Kiitos - lievittävät tätä odottamisen tuskaa kummasti. Vaikka ei meillä tuolta näytä edes keskellä kesää :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllähän ne lievittävät tätä ahdinkoa :) Niin,eihän se ihan tuommoista ole meilläkään,mutta tarpeeksi ihanaa ja vihreää kumminkin <3

      Poista
  7. Ihana postaus, kiitos paljon muistelutuokiosta!

    Lämmintä on täälläkin toissapäivänä oli +7. Minä peittelin krookukset juuttikankaan palalla ja havuja ylle, kun näin aikaisin pilkistelivät esiin mullasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleen mennään plussan puolella,ennusteen mukaan silmänkantamattomiin yölämpötilatkin pysyttelee nollan yläpuolella. Mulla ei vielä mitään sipulikukkia oo noussut,onneksi, pitäisi kai sanoa.

      Poista
  8. Kolmilehti kiinnostaa, muistelen lukeneeni niistä jutun viime vuoden puolella ja jo silloin tuumin, että pitäisi ehkä hankkia omaankin puutarhaan. Ja muutama tuollainen ihana kivipenkki sopisi myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanki ihmeessä,ne on tosi ihania. Joo,noita penkkejä vois kyllä ottaa,voiskohan niitä tilata jostain ;)?

      Poista

Mukava kun pistäydyit.Pienikin viesti ilahduttaa aina:) Thank you for your visit, welcome back :)