Oi hektinen toukokuu!

Niin, minähän olen nyt konkreettisesti leiriytynyt tuonne puutarhaan. Tai oikeastaan oon eräänlainen puutarhanomadi. Ei ehdi sammal kasvaa kantapäihin, kun koko aika oon menossa tai sitten tulossa tai molempia yhtäaikaa...Ei pelkoa, että ehtisin mitään blogipäivityksiä tekemään, työpäivät kun on olleet 10-13 tunnin mittaisia. Vois luulla, että piha ois jo täysin tiptop vaan kaukana siitä. Hitaita hommia oon työstänyt viime viikot eli kitkenyt noita isohkoja istutusalueita,joihin on soluttautunut ärsyttäviä kuokkavieraita: maahumalaa, rönsyleinikkiä, juolavehnää, suolaheinää, jotain tosi sitkeää ja inhottavaa rantakaislaa, jonka ite toin parantaessani maata "rantatöryllä", ts. meren huuhtomalla kaislan- ja rydinpätkäpatjalla...siinä sivussa oon sitten siirrellyt suuren määrän lupiineja sopivammille kasvupaikoille ja jaellut niitä halukkaille. Minulle lupiini tulee aina olemaan yksi lempikasveistani, ei todellakaan mikään häädettävä rikkaruoho, minkä statuksen se poloinen on nykyään saanut. Mutta istutusalueissani sitä on jo liian kanssa, joten nyt on tämmöiset siirto-operaatiot ajankohtaisia. Myös ritarinkannus- ja lehtoakileijavauvoja on pitänyt pelastaa kitkemisen jaloista, sainkin mukavan keskittymän pikkutaimista ihan uuteen paikkaan. Siitä saattaa tulla kiva jossain vaiheessa :).

 

En allekirjoita väittämää, että tulppaaneja pitää olla kymmenittäin samassa ryhmässä ennenkuin ne näyttävät joltain. Itse tykkään just siitä, että sieltä täältä putkahtelee yksittäisiä tulppaaneja. Tässä oranssi Princess Irene ja tummanpunainen Black Hero ja nupulla vielä Queen of Night. Princess Irene mätsää kivasti vieressä kasvavan Bartzella-pionin lehtien väreihin.


Säät suosivat viime viikolla. Ihania aurinkoisia päiviä ja semmoisia helteitä, että piti jo varjoa katella. Tuli ehkä liian äkkiä tottumattomalle sellaiset lämpötilat. Kasvu humahti ihan hetkessä täysillä käyntiin. Maanantaina oli eka hellepäivä, illalla tuli ukkonen, toi kunnolla sadetta ja seuraavana päivänä alkoi tapahtua. Silmut venyivät ja paisuivat ihan silmissä ja tällä viikolla koleista säästä huolimatta on jo täysi kesä. Tuomet aloittelevat kukintaa. Ensimmäiset kukkaoksat hain rantaäyrään matalasta maata pitkin kasvavasta tuomesta, josta äitivainajakin joka kevät haki ensimmäiset tuoksuvat tuomenkukat maljakkoon.

Veera-kissan toipuminen sujui hienosti, haava parani nopeasti ja varsin pian Veera tottui näköjään yksisilmäisyyteen. Kissat on tosi joustavia kapistuksia. Meidän kissathan on puolet vuodesta ihan sisäkissoja, mutta nyt toki ulkoilevat ja nauttivat kesästä. Veera rallattelee sujuvasti ulkona eikä kylläkään muista ikäänsä ollenkaan. Tuolla se melkein 16-vuotias mummeli kiipeilee pitkin kaiteita ja härnää Luna-koiraa, joka joudutaan nyt pitämään ulkona juoksunarussa. Aitaa kun ei vielä ole meidän pihan ympärillä ja tähän asti kiltisti pihassa pysytellyt neiti ampaisi viime viikolla jäniksen perään...Ihan tunsin, miten mun elämä lyheni kymmenellä vuodella sen ehkä n. kymmenen minuutin aikana, minkä koira oli takaa-ajossa. Maantie kun menee ihan vieressä ja perjantai-iltana siihen aikaan saattaa olla melkoinen ralli. Onni oli matkassa, koira tuli maantielle naapurin liittymältä ja rallatteli tietä pitkin tulemaan kotia kohti. Itse tietenkin sitä suurella ilolla kannustin juoksemaan lujempaa ja niin päättyi onnellisesti se irtiotto. Eli nyt sitten pysytään kytkettynä, kunnes saadaan piha aidatuksi. Oma moka, Luna.

Onneksi on meri vieressä ja siellä saa pikku karkulainen juosta ja uida sydämensä kyllyydestä. Se onkin kaikesta päätellen ihan parasta, mitä Luna tietää. Varsinkin, kun mukana on pompodipompodipom eli Lunan oma pinkki pallo :)

 

Pitkään jatkunut pohjoinen ilmavirtaus on vienyt veden merestä :). Tämähän on luksusta, kun säikkiä piisaa silmänkantamattomiin koiran kanssa juosta. Lintujen pesäpaikat on ihan muualla, joten pesimärauhaa ei häiritä.

Takapihan mysteerikasvien arvoituskin selvisi aikanaan. Olin melko toiveikas, että ne olisivat hajulaukkoja, joista ei toistaiseksi ole vielä hajuakaan :). Mutta eivätpäs ne niitä olleet vaan surprise! Keltareunapikarililjoja. Todennäköisesti oon istuttanut ne unissani, koskapa minulla ei ole minkäänlaista havaintoa siitä, että olisin syksyllä kyykkinyt siinä kohtaa keltareunapikarililjansipulit kourassa ja kaivellut niitä maahan. Tuohan ois tietysti hirveän ilahduttavaa, jos unissanikin työstäisin tehokkaasti tuolla pihalla.

 

Siis oikeasti, on tosi tosi mukavaa, että pystyy yllättämään itsensä. Tutkin tuossa yhtenä päivänä sitä pientä woodland-penkkiäni, johon olen vuosien varrella kerännyt erilaisia esikoita, varjoliljoja, hämyvuokkoja, kevätkaihonkukkaa, tiarellaa, mutta jonka nyt on valtaamassa kotkansiipisaniainen. Tarttis tehdä jotain, kunhan päätän kummat siihen jäävät. Kattelin maata, että mikäs nimilappu tuolta pilkistää, nappasin sen ylös ja luin "Viherhämyvuokko Green Fingers"  ja toden totta! Siinähän pilkisti ilmiselviä hämyvuokon lehtiä! Etäisesti aloin muistaa semmoisen joskus Kauppilalta tilanneeni :). muutaman päivän päästä se jo kukki. Ihana pikku kaunotar.

Koko kevään niinikään mietin, että mihin kummaan siirsin viime kesänä tarhakylmänkukan...pari viikkoa sitten se putkahti esiin pörröisine lehtineen.

Magnoliakuulumisetkin saattavat jotain kiinnostaa. Yksi varma menetys tuli eli tähtimagnolia 'Royal Star' on mennyttä kalua ja viime kesänä istutettu pensasmagnolia hyvin todennäköisesti myöskin. Mutta kaksi pensasmagnoliaa selvisi talvesta ilman vaurioita, samoin japaninmagnolia. Kokeilut jatkuu. Kyllä siitä viime kesäisestä pensasmagnolian kukasta niin paljon puhtia sai tähän hommaan, että ei pelkoa luovuttamisesta!

Luna nuuhkii narsisseja <3

Tätä oli ihana seurata. Balkaninhevoskastanjan muhkeiden silmujen raottumista ja tiukasti laskostettujen lehtien avautumista <3

Viime lauantaina oli Oulun Puutarhayhdistyksen tämän kesän ensimmäinen ns. pihakävely ja taimienvaihtopäivä. Mukavan kokoinen porukka meitä kerääntyikin Oulujokivarteen Tarjan pihaa ihailemaan ja tutkimaan, mitä salaisia aarteita itsekunkin takakontin syövereistä paljastui. Itse sain tuomisiksi tähkävaahteran, tosi muhkean pehkon lipstikkaa (omani on tällä hetkellä hyvin kitukasvuinen, se on jäänyt vadelman ja juolaheinän jalkoihin),  espanjankurjenpolvea, pari juttua, joiden nimiä en tällä hetkellä muista, ja vuorirevonpavun. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille, varsinkin vasta-alkaneille puutarhaharrastajille, liittykää puutarhayhdistyksiin! Niissä on niin paljon kokemusta, tietoa, taitoa, osaamista, joka kannattaisi hyödyntää. Oikeastaan pitäisi kehittää jonkinlainen puutarhaharrastajien mentoritoiminta. Jokaiselle uudelle jäsenelle etsittäisiin kokenut harrastaja mentoriksi, sen mukaan mihin kiinnostus suuntautuu. Hyötykasveista kiinnostuneelle vuosikymmeniä perunoita, tomaatteja, papuja, yrttejä viljellyt hyötykasvijyrä. Perennoista innostuneelle, mutta ah vielä niin osaamattomalle, sopivan tulisieluinen opas. Ja melkein kaiken keräilijälle toinen samanmoinen, soulmate.

Tämän pikkuisen edessä piti langeta polvilleen ja kumartua vielä syvään ennenkuin yletin nuuhkaisemaan. Aah...<3 Vuosi sitten siemenestä kylvämäni tuoksuorvokit aloittivat kukinnan.

Ihana heidinkukka. Myös tämä yllätti  minut iloisesti. Pikkuruisia siementaimia oli putkahdellut sinne  tänne vaikka miten paljon.

Yhtenä iltana viimeisen puutarhakierroksen päätteeksi kyykähdin tämän woodland-penkkini viereen ja aloin huhuilla "jalkalehti, sinikämmen, katvio...!" Ihan oikeesti :) Ketään niistä ei sillä siunaamalla vielä ylös pompannut, mutta samassa huomasin ihan nenäni edessä tämän ihanuuden eli punakolmilehti, Trillium erectum.

Orkideanarsissi Thalia.

Yksi kirjopikarililja oli löytänyt itselleen mukavan pesän vuorenkilven lehtien seasta :)

 

Näihin kaihoisansinisiin sävyihin voinkin lopetella tämän maratonpostauksen. itse asiassa olen yrittänyt työstää tätä jo viikon, mutta blogger on tökkinyt enkä oo saanut kuvia ladattua. Tässä tämmöinen päivitetty versio parin viikon sattumuksista :).