Tänään oli taas yksi niistä harmaista aamuista.Fysioterapia-aika oli epäinhimillisen aikaisin,jo kahdeksalta,mutta onneksi aamuvirkku työkaveri herätti mut tekstarilla jo kuudelta, ehdin hyvin kahvitella ja lueskella:)
Fysioterapiasta lähdettyäni pistäysin työmaalla vilkaisemassa tulevaa listaa ja työkavereita moikkaamassa.Sillävälin olikin alkanut tihuuttaa vettä ja kivasti se oli jo jäädyttänyt tienpinnan niin että keli oli tosi liukas.
Luvan saatuani rupesin kotiin päästyäni kokeilemaan kestääkö käsi.Imuroin molemmat huushollit,pyyhin lattiat kostealla,lämmitin vaarin puolen leivinuunin ja siinä kahden jälkeen kulkiessani kahden talon väliä havahduin tähän valoilmiöön.Seisoin vähän aikaa vaarin portailla: haen kameran,no en viiti,haen kummiskin,ääh meen sisälle,PAKKO HAKEA!
Rannasta lähdin hakemaan postia ja kun oli kamera taskussa,näpsin muutamia marrasnäkymiä pihaltakin.
Tähän aikaan huomaa havujen merkityksen puutarhassa. Uudessa Kotipuutarhalehdessä esiteltiin aivan upea havupuutarha. Sellaiseen on mulla vielä pitkä matka...enkä sellaista I-vyöhykkeen lajirunsautta tule saavuttamaan,mutta monia kiinnostavia kokeilunarvoisia havuja jutusta kyllä bongasin:)
Tämän etualan sora-alueen perustin kolme vuotta sitten. Siinä on yksi tuivio,joka on pikkutaimesta levittäytynyt jo noin puolentoista metrin levyiseksi kanttiinsa. Yksi pikkuinen tuuhea kääpiövuorimänty,yksi kääpiökataja Green Carpet ja kaksi pientä Danica-pallotuijaa.Ne näyttivät kärsivän alkuaikana ja mietin jo niiden siirtoa,mutta nyt ne ovat ilmeisesti kotiutuneet ja näyttävät mukavan vihreiltä ja pörheiltä.
Tuivio on jo värittymässä talvisen ruskeaksi
Puolukkakin on soluttautunut mukaan sora-alueen reunaan.
Sora-alueen takareunasta avautuu sitten näkymä, jossa etualalla toinen tänä kesänä istutetuista hopeakuusista.Vuorenkilvet löpsöttävät maassa miten sattuu pakkasen jäljiltä. Vasemmalla kaksi leikkaamalla tuuhistettua metsäkuusta ja oikealla matalakasvuinen metsäkuusi.
Taempana siintää viime kesän projekti, jossa erilaisia tuijia (pylvästuija Brabant, 2 timanttituija Smaragdia,2 kultatuija Sunkistia,kolme pallotuijaa ja etualalla vaaleanvihreä japaninmarjakuusi.
Näitä näkymiä halusin laittaa nyt kahdestakin syystä. Näistä havainnollistuu tosi hyvin,miten kivasti pienet havut elävöittävät maisemaa lakastuneiden perennojen, paljasoksaisten pensaiden ja lehtipuiden ja pudonneiden lehtien aikaan.Aikaan ennen lunta.
Ja se toinen syy...kannattaa istuttaa havuja! Valinnanvaraa on kasvutavoissa,väreissä,koossa ihan oman maun ja pihan koon mukaan.Näistä kuvista näkyy niin surkean selvästi,että kun on iso piha kasvitettavana ja rajalliset rahavarat ja lyhyt kasvukausi,alkuunsa näyttää näin karulta...tätä katsoessa ei voi kuin huokaista ja ajatella mielessään miltä näkymä toivottavasti näyttää esim viiden tai kymmenen vuoden kuluttua...kannattaisi heti puutarhaharrastuksen herätessä istuttaa puita ja pensaita,sen olen oppinut kantapään kautta.
No,onhan niitä syitä enemmänkin,havut antavat pikku linnuille suojaa,samoin kasvikavereilleen.
Edit: luonnostaan meidän pihan ympärillä kasvaa paljon katajapensaita,mäntyjä ja kuusiakin on putkahdellut ihan mukavasti,että ei tässä nyt ihan noiden pikku rääpisköjen varassa tarvi olla;)
Kotipuutarhalehdestä vielä sen verran,että melkein aina lukiessani lehden lopusta puutarhaguru Pentti Alangon kolumnin tulee syyllinen olo,niin tällä viikollakin.Mun puutarha on oikea Pentti Alangon painajainen...ei puhettakaan,että älyäisin tyytyä perinnekasveihin,jotka ovat aikojen alusta tänne juurtuneet,ehei.Pitää vain kokeilla kaiken maailman
magnoliat,puksit,pihaorjanlaakerit,syyssyrikät,hevoskastanjat jne jne...Puolustuksekseni kyllä sanon,että en sentään kiduta kasveja,vaikka ne tänne pohjoiseen olenkin haalinut.Hellin ja puen ne vaikka pilkkihaalareihin ja karvalakkiin tarpeen vaatiessa:)
Illan tullen kävin kellarissa järjestelemässä ruukkuja,että sain sinne tilaa näille sipuliruukuille, joita työstin meidän pesuhuoneessa. Hankalasti lattialla kyykkien ja haaveillen samalla ihanasta metallisesta istutuspöydästä, joka olisi mun ihanassa kasvihuoneessa tai sanotaan nyt saman tien,että orangeriessa ;) Tässä se oranssi Princess Irene ja musta Black Parrot aloittelevat yhteiselämäänsä pienessä yksiössään.Voi,toivon niin kovasti,että ne kukkisivat yhtä aikaa,peukkuja,peukkuja...
Tätä pikkuista piti pyöritellä ympäri muutama kerta,että selvisi miten päin se pitää istuttaa:) Tuolla on tuommoisia pikku nystyröitä,onko ne juuria? Mutta tuo iso on kyllä selvä verso...
Silmuja sivussakin,mutta tuossa oikeallahan ne juuret lymyää.Näitä arvokkaita mikronyttyröitä oli peräti kaksi kappaletta pussissa.Näistä pitäisi tulla turkinpikarililjoja,Fritillaria elwesii. Kukat,jos niitä joskus ensi keväänä nähdään, ovat purppuran ja vihreän kirjavat,mikä kuulostaa hyvältä!
Ok,nyt on kellariin piilotettu monta ruukkua narsisseja, tulppaaneja, pikarililjoja, on nepalinliljaa, nuokkuliljaa,ties mitä.Jäi vielä muutama nyssykkä istuttamattakin.
Mukavaa viikonloppua viherpeukalot.
Ai niin,ai niin: Tervetuloa kaikki uudet lukijat,ilahdutatte mua niin <3 Seuraava tasakymmen häämöttää ja koska satasen arpajaiset jäivät aikanaan pitämättä,tässä jo ennakkomainos: kun tulee 120 lukijaa täyteen,pamautetaan käyntiin arvonta tässäkin blogissa.
Totta puhut. Havut on aina hienoja, niin kesällä kuin talvellakin. Mullakin niitä on aika vähän, mutta tilaakaan ei enää kovin paljoa ole uusille istutusryhmille. Tosin tuonne metsän reunaan mä vielä joskus teen sen havuistutuksen. Hienoja kuvia meren rannasta ja tuosta auringosta. :)
VastaaPoistaOli kyllä hienoa,kun tasaisen harmauden ja tihkusateen yht'äkkiä valaisi tuollainen valoilmiö.
PoistaMulla on onneksi tuija-aita, se rajaa pienen pihaplänttini kivasti myös talviaikaan. Ja kaikenmoista matalaa havua, joita olen Sandiegoon laittanut. Sekä marjakuusi, jonka taisin istuttaa heti ekana kesänä.
VastaaPoistaOletpa onnekas tuon asuinpaikkasi kanssa, noin kauniit maisemat. Ehdottomasti meri piti kuvata! Kunhan muutama vuosi kuluu, on puutarhasi havut kukoistuksessa, nyt jo ne näyttää tosi kivoilta. Ja mikä lajien kirjo, sulla on tosi paljon erilaisia, erikokoisia ja erivärisiä havuja!
Onnekas sinä,tuija-aidan suojissa! Sellainen olisikin ihana.Tämmöisen vanhan pihapiirin ympärille ei helposti kuusi- eikä tuija-aitoja saa,kun on olemassa olevaa vanhaa puustoa,jota ei raski alkaa kaatamaan.Olen kyllä onnekas.joka päivä muistan lämmöllä mummua ja pappaa,jotka tämän paikan aikanaan ostivat<3
Poistakiitos tsemppauksesta:)
Ei se niin vaarallista ole vaikka sipuli päätyisi väärin päin multaan. Kasvun voima kääntää sen kyllä lopulta oikein päin :) Mä en ole harrastanut tuota ruukkuihin istutusta vielä kertaakaan, mutta joka kevät ihailen blogeista, miten kauniisti sipulikukat ruukuissa kukkivat. Ehkäpä ensi syksynä mäkin sitten :)
VastaaPoistaAsut siis ihan meren rannassa? Jos laitan pullopostia niin tulisko perille? ;) Tai ehkä se menis Saaripalstalle, mihin päin täällä menee merivirtaukset...
Halusin vain pelata varman päälle,kun nuo pienet mitättömät sipulit maksoivat kuitenkin suhteettoman paljon,2 kpl saman verran kuin läjä tulppaanin tai narsissin sipuleita:)
PoistaJoko oot laittanut pullopostia?Tuuli käy etelästä,tuliskohan se tänne vai kelluisko suoraan Saaripalstalle:)
Mun blogissa ois sulle haaste ja tunnustus!
VastaaPoistaihanin haaste pitkään aikaan,kiitos siitä! ja kiitos tunnustuksesta<3
PoistaHavut pelastaa talvenajalta paatuneimmankin puutarhurin. Odotan kovasti kevättä, että pääsen ihastelemaan omia ja muiden laittamia sipulikukkia. Milloin otat ruukut valoon? Minä otan viikon 10 paikkeilla. Silloin narsissit ja tulppaanit ovat parhaimmillaan pääsiäisen aikoihin. Mukavaa viikonlopun jatkoa.
VastaaPoistaOn meillä kyllä jännät ajat edessä keväällä,kun täällä kaikki on tehneet toinen toistaan hienompia sipuli-istutuksia. mä seurailen tilannetta kellarissa ja kasvun kiihtyessä nostan ruukut eteiseen.
PoistaAi,että miten kauniit merimaisemat! Itsekin olen yrittänyt istitella havuja juuri sen vuoksi,että tuovat perennaryhmiin eräänlaista ryhtiä ja ovat kauniin vihreitä vuodenajasta toiseen :)
VastaaPoistaTodellakin havut ryhdistää.Eihän perennapenkit näytä miltään tähän aikaan,mutta havut pelastaa tilanteen.
PoistaKannatti hakea kamera ja ikuistaa tuo auringonkajo meren yllä, kaunista! Mullakin on pussillinen tulppaanin sipuleita odottamassa istuttamista ruukkuun, ihana sitten odotella aikaista tulppaanien kukintaa.
VastaaPoistakannatti,onneksi juoksaisin hakemassa.Tuollaista valoilmiötä ei joka päivä näe.Mulla jäi vielä osa tulppaaneita istuttamatta,mutta täksi viikoksi luvataan lämpötilan pysyvän plussan puolella,joten istutan loput pihalle.Nyt kun käsikin on kunnossa:)
PoistaBlogissani on sinulle jotakin pientä :)
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaKiitos merikuvista, niistä sai hyvää energiaa! Upeat värit, oijoi.
VastaaPoistaMissä aiot pitää tulppaaniruukkua talven yli? Onko sinulla sopivan viileä paikka sille? Minulla on pari ruukkua, joiden kanssa nyt ihmettelen, että mihinkäs ne pakkasten tultua oikein laitetaankaan... mutta kun en voinut vastustaa kiusausta kokeilla ruukkuistutusta :)
Mukavaa,että ilahduttivat:) Niitä on kuule monta,niitä ruukkuja ja laitan ne kellariin,jossa talvehtivat arat heinät,kärhöt ym. Jos sinulla ei ole viileää talvettamistilaa ruukuillesi,kaiva ne maahan ja otat sit huhtikuulla ne ylös.
VastaaPoistaKannatti kokeilla,niistä on ihan uskomattoman paljon iloa keväällä.